Vaalikiireiden keskeltä lennähdettiin hetkeksi kaupungintalolle kokoustamaan.

Iloitsen siitä, että Korson päiväkodille etsitään korvaavien tilojen rakentamista.Kokouksen pihvi eli kaupungin elinvoimaohjelma jätettiin pöydälle yksimielisesti joten sen käsittely siirtyy.

Kaupungin henkilöstökertomus puhututti paljon, syystäkin. Itse sanoin näin: ”Henkilöstöohjelma – julkisuuteen nousee tasaisin väliajoin Vantaan henkilöstöpolitiikan epäkotia esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja lastensuojelussa. Henkilöstökertomus ei kuitenkaan sanallakaan käsittele niitä, henkilöstöpolitiikan haasteita tai henkilöstökeskuksen kehittämisen kohteita. Esitänkin siis saman toiveen kuin vuosi sitten – henkilöstökertomuksessa tulisi rehellisesti pystyä käsittelemään myös epäonnistumisia ja kehittämisen paikkoja. Toivon, että näihin tartutaan ensi vuonna ja saamme niistä henkilöstökertomuksesta lukea.”

Moni varmasti tietää, että niin työntekijänä kuin varaluottamusmiehenä kuin kaupunginvaltuutettuna olen ajoittain ollut hyvin pettynyt siihen tapaan, miten henkilöstöasioita hoidetaan. Vastuu katoaa jonnekin toimialan ja henkilöstökeskuksen väliin eikä epäkohtiin päästä puuttumaan. Toivon todella, että henkilöstöpolitiikan epäkohtiin todella puututtaisiin.

Keskustelun kuluessa oli kuitenkin pakko pitää vielä toinenkin puheenvuoro. ”Työsuhde-edut ovat niukat. Tuunattu työ toimii ja lomat ovat pidemmät jos on ehtinyt jo olla tarpeeksi kauan töissä. Palkka on pienempi, isoksi koettu epäkohta on se, että kulttuuri- eikä liikuntaseteleitä ei saada. Työterveyshuollon tasoa on heikennetty eikä muutkaan edut niin kovin mainittavia ole. Kiky vei lomarahat ja lisäsi työaikaa jo valmiin kuorman päälle. Henkilöstöpäätöksien vastuu valuu jonnekin toimialan ja henkilöstökeskuksen väliin. 

Omaan työhön vaikuttaminen ja ajatusten eteenpäin vieminen on vähintäänkin puoliksi mahdotonta. Työhyvinvointiin käytettävä raha ja aika on yksityiselle puolelle verrattuna heikkoa. Tyhyvinvointipäivänä puhutaan Apotista ja pikkujoulut maksetaan itse. Saatavilla olevaa koulutustarjontaa tulisi myös kehittää. Tähän päälle vielä se, että sakko rapsahtaa kotikäyntejä tehdessä omalta työnantajalta. Tässä muutama mieleen tullut kehittämiskohde.”

Kohdassa 11 oli vastaus demariryhmän aloitteeseen leikkipuistoruokailusta. Tämä asia otettiin kokeiluun jo viime syksyn budjettineuvotteluiden myötä jossa Vihreät olivat mukana asiaa kannattamassa.

Seuraavassa kohdassa 12 oli vastaus Vihreän valtuustoryhmän aloitteeseen varhaiskasvatuksen opettajien saatavuuteen. Vihreä valtuustoryhmä pitää edelleen tilannetta hyvin huolestuttavana ja tehtyjä toimenpiteitä riittämättöminä. Suosittelen katsomaan ryhmämme puheenjohtaja Emmi Pajusen puheen vantaa-kanavalta. Se on nimittäin todella hyvä puhe!  

Loppukokous nuijittiin reippaaseen tahtiin. Aamusta taas vaalikampanjan pariin!

Eve #sydänjärkitahto – eduskuntaan Uudeltamaalta 431

Pöytäkirja löytyy osoitteesta: https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/esityslistat_ja_poytakirjat

Kaupunginvaltuuston kokous 8.4.2019