Mielipidekirjoitukseni vaaliareenassa:
Viime aikojen keskustelu lapsiin ja nuoriin kohdistuneista rikoksista on keskittynyt paljolti tekijöihin ja rangaistuksiin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten uhrit selviytyvät ja millaista tukea he saavat. Tällaisten traumojen korjaaminen vaatii pitkäjänteistä ja moniammatillista tukea. Rikoksen uhrit saavat parhaassa tapauksessa myös rahallista korvausta kärsimyksistään mikäli tapaus etenee tuomioon saakka. Rahaa, joka hyvittää koettua kipua, särkyä ja ahdistusta.
Kela on nyt tiukentanut tulkintaansa siitä, miten näihin korvauksiin suhtaudutaan. Ne lasketaan ihmisen varallisuudeksi. Tämä tulkinta ajaa erityisen ahtaalle ne nuoret jotka ovat lastensuojelun asiakkaita, nuoret jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Näillä nuorilla on usein rikkinäinen perhe ja tukiverkosto sekä monta traumaattista tapahtumaa taakkanaan. Nuoren täyttäessä 18 vuotta loppuu muu lastensuojelun tuki. Näille lastensuojelutausta omaaville nuorille taataan lain mukaan tukea ja toimeentuloa aikuistumisen kynnyksellä. Käytännössä tämä tarkoittaa sosiaaliohjauksen lisäksi oikeutta toimeentulotukeen ja esimerkiksi koulukustannuksiin.
Mikäli nuori on lapsuutensa aikana joutunut rikoksen uhriksi ja saanut siitä korvauksia, jää hän ilman oikeutta toimeentulotukeen. Rikoksen uhriksi joutunut nuori käyttää tätä omaa niin kutsutta varallisuuttaan siis peruselämiseen, takuuvuokraan, koulutarvikkeisiin ja joutuu maksamaan rikoksesta aiheutuneet terapiakustannukset ja lääkehoidon itse. Kustannukset jotka muutoin maksettaisiin toimeentulotukena. Olisi kaikin puolin inhimillistä, että tätä käytäntöä muutettaisiin.
Eve Rämö
Perhetyöntekijä, kaupunginvaltuutettu
Vantaa