Alien-elokuvien pitkän linjan ystävänä menin tänään innoissani katsomaan uuden Prometheuksen. Vältyin onneksi kaikilta ennakkotiedoilta ja spoilauksilta keväällä nähtyä traileria lukuun ottamatta. Kritiikittömään tapaani nautin joka minuutista (ja suklaapähkinästä) Fantasian penkissä, ja suosittelen elokuvaa kaikille Alien-faneille. Mutta onhan filmistä jotain analyyttistäkin yritettävä sanoa:
Objektiivisesti tarinassa ei ole mitään järkeä, mikä tieteisjännärien katsojalle onkin jo lippua ostaessa itsestään selvää. Juoni etenee tietyllä tapaa kaavamaisesti, vaikka sitä ei kyllä ehdi kahden tunnin röykytyksen aikana ajatella. Toisaalta hahmojen menehtymisjärjestystä ja -tapoja ei pysty ennustamaan. Säpsykohtauksia en huomannut lainkaan; Alien 2 vetää tässä lajissa pisteet kotiin kymmenienkin katselukertojen jälkeen.
Valitettavasti käsikirjoitus jättää käyttämättä mahdollisuuden huumoriin edes repliikkien muodossa. Yksikään henkilöhahmo ei ole hauska eikä edes sympaattinen. Ansioksi on luettava se, ettei jokaista pseudotieteellistä yksityiskohtaa väännetä katsojalle nolosti rautalangasta. 3D-kuvaus on teknisesti moitteetonta, ja digitaalinen materiaali sulautuu aivan häiriöttä kokonaisuuteen, kuten nykyaikana sopii odottaakin.
Vieraiden elämänmuotojen ulkonäön yksityiskohdat viittaavat aika suorasukaisesti genitaaleihin. Prometheus kuvaa aiempia osia rohkeammin myös lajienvälisiä, omalaatuisia penetraatioita ja niistä syntyviä risteymiä. Kiintiörobotille kirjoitettu rooli on edeltäjiin verrattuna harmillisen lattea, osin suorastaan päätön. Sofistikoituneesta kodinkoneesta olisi saatu enemmänkin tehoja irti, mutta onhan sillä ihan inhimilliset ilmeet.
Teknologia on scifin perinteitä noudattaen tietenkin futuristista ja luonnonlakeja uhmaavaa. Kumma kyllä, esimerkiksi parrankasvu näyttää pysähtyvän täysin kryostaasissa. Kiinnostavan ratkaisun nykytodellisuuden Jyväskylääkin piinaavaan lääkäripulaan esittää kirurgiautomaatti, jolla eräs päähenkilöistä itseään puoskaroi.
Alien-mytologiaa elokuva ei juurikaan avaa, vaan sekoittaa sitä vain lisää ja herättää yhä uusia kysymyksiä. Sivujuonteena kulkevaa evoluution ja älykkään suunnittelun ristiriitaa ei saada ratkaistua. Kelmeiden, tylyjen esi-isien alkuperäkin on edelleen salaisuus. Loppu jää houkuttelevasti auki loputtomille jatko-osille. Haluan nähdä ne kaikki!