Vuosi on startannut politiikan osalta. Tällä viikolla on ns. lautakuntaviikko, eli yksi niistä viikoista kuin lautakunnat pyörivät. Torstaina on myös kaupunginvaltuuston infokokous ja ensi maanantaina vuoden ensimmäinen kaupunginvaltuusto. Kaupungin kokouskalenteri löytyy muuten kätevästi netistä jos on innostusta seurata päätöksenteon juoksutusta jo tulevia kokouksia.

Vuoden ensimmäiset kokoukset eivät sisällä mitään maata mullistavaa. Maanantain opetuslautakunnassa yritettiin löytää järkeviä ratkaisuja kymppiluokkien kasaamiseen – hyvä uutinen on edelleen se, että keskiarvorajaa ei ole ja koulutustakuun puitteissa opiskelupaikka taataan kaikille.

Vapaa-ajan lautakunnassa käsiteltiin pääasiassa normaaleja vuosijuoksutukseen liittyviä asioita kuten avustuksia. Uutuutena myös Kivistön uusi kirjasto ja nuorisotila!

Enemmän tällä hetkellä työllistää ja puhututtaa lautakuntien alaiset työryhmät. Tilojen käytöstä perittävien maksujen uudistamisesta vastaava valmisteleva ryhmä on saanut nyt käsiteltäväkseen uusia ehdotuksia joista käydään keskusteluja poliittisista ryhmistä. Päätettäväksi nämä uudet maksut tulevat maaliskuun lautakuntaan.

Elmon uimahallihankkeen suunnittelu etenee – sitä varten perustettu poliittisen ohjauksen työryhmä on tutustunut vaihtoehtoihin ja lähtee ensi viikolla hakemaan ideoita myös muualta suomesta. Myös Elmon tarveselvitys tulee maaliskuun lautakuntaan. Siinä onkin sitten luvassa mielenkiintoinen lautakunta!

Kevättä värittää myös muutamat vaalit. Helmikuussa pidetään kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit joissa valitaan jäseniä kirkon korkeisiin päättäviin elimiin. Olen ehdokkaana Helsingin hiippakunnan maallikkolistalla. Äänioikeutettuja näissä vaaleissa ovat seurakunnan luottamushenkilöt. Äänestäjäkunta on pieni ja rajattu joka tekee sen, että jokainen ääni on todella tärkeä. Kirkon päätöksenteossa tarvitaan ¾ määräenemmistö mikä tekee muutoksien saamisesta lähes mahdotonta – tämä syysteemi palveleekin kivasti juuri sitä porukkaa joka haluaa pitää kirkon vanhoillisena ja sisäpiirin pyörittämänä kerhona.

Kaupunginvaltuuston osalta aloitamme heti isosti: ensimmäisessä kokouksessa valitaan uusi apulaiskaupunginjohtaja sosiaali- ja terveystoimeen! Oi kunpa saisimme kaivattua muutosta siihen, että sen sijaan että pyrimme vain tekemään mahdollisimman halvalla pyrkisimme tekemään mahdollisimman laadukkaasta, tavoittavasti ja panostamaan henkilökunnan hyvinvointiin ja pysyvyyteen!

Eve

Uusi vuosi, samat kujeet?