On joulunaika. Koko maa hiljenee ja tänä vuonna valkoinen lumi luo joulurauhaa.

Ystäväni Liisa puhui viisaita syntymäpäiväpuheessaan. Teemme asioita jotka ovat kiireellisiä, emmekä asioita jotka ovat tärkeitä. Kiireiltämme meillä ei jää aikaa asioille jotka todella merkitsevät. Vaikka aikaa tulee koko ajan, sekunti sekunnilta, lisää, on elomme silti rajallista. Jouluna voi pysähtyä haudalle kiittämään menneitä sukupolvia yhteisistä hetkistä.

 

Viime aikoina minua on erityisesti puhutellut sanonta Carpe Diem: tartu hetkeen, poimi päivä. Osaammeko todella pysähtyä niiden hetkien äärelle jotka todella ovat merkittäviä? Huomaammeko tilaisuuden arjen rutiinien keskeltä? Uskallammeko hetki ja päivä kerrallaan luoda parempaa maailmaa, jakaa hyvää ja kaunista? Ei vain itselle ja läheisille vaan myös jokaiselle? Uskallammeko epäonnistumisista huolimatta yrittää rohkeasti eteenpäin, kohti parempaa? Rohkeus on tilannetajua, sitä kun uskaltaa tarttua kohdalle osunutta tilaisuutta helmasta kiinni.

 

Osaammeko kiittää, jakaa hyvästämme? Onni ei ole rajallinen resurssi vaan onni lisää onnea.

 

Jouluna on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan oman elämän tärkeitä asioita. Tärkeää on huomioida rakkaitaan, läheisiään ja ystäviään. Tätä vieläkin tärkeämpää on huomioida heitä, joidenka ympärillä ei ole rakastavia lähimmäisiä, ystäviä tai perhettä. Mitä jos jouluna keskittyisimme tavaran haalimisen sijaan haalimaan ympärillemme heitä jotka kaipaavat joulun lämpöä ja lähimmäisenrakkautta? Mahtuisiko teidän joulupöytäänne  lisää rakastettavaa? Elämässä tärkeintä ei ole ydinperhe vaan verkosto ihmisiä jotka voivat hyvin. On osattava avata ovi ja sydän mahdollisuuksille.

 

Mitä jos ensi vuonna keskittyisimme rahan ja maallisen omaisuuden keräämisen sijaan onnellisuuden keräämiseen? Jos panostaisimme koko vuoden siihen, että ympärillämme olisi hyvä olla, maailma olisi parempi paikka elää ja tulevaisuus olisi valoisa kaikille. Carpe Diem.

 

 

“Carpe Diem

Horatius, Carmen I,9. Suom. Toivo Viljamaa

 

Pois, pois, Leukonoee, nuo utelut,
minkä mä, minkä sä
päivän huomenna saat! Myös jätä pois
tuo horoskooppien harras tutkiminen!
On paras vaan huomisen antimet
ottaa sellaisinaan.
Juppiter suo vuosia montakin
tai vain sen, mikä nyt kallioihin
aallokot uuvuttaa.
Heitä hupsutus pois, viiniä juo!
Katkaise hetkeksi suuret suunnittelut!
Seurassa voit ajankulun unohtaa.
Ota päivä kerrallaan! Luottaa et saa
liikoja huomiseen.”

 

Joulurauhaa ja rakkautta vuodelle 2015,

Eve

JOULUSAARNA  

Hakutulokset “JOULUSAARNA  

  • 25.12.2014 01:50:sta
    Permalink

    Eve, olet oikealla asialla!

Kommentointi suljettu.