Eläinten hyväksikäyttöä on vähennettävä ja käyttämiemme eläinten hyvinvointi ja niiden mahdollisuus lajityypilliseen, elämisen arvoiseen elämään on turvattava huomattavasti nykyistä paremmin.  Elämäntapamme perustuu tällä hetkellä suurien eläinmäärien hyväksikäyttöön. Määrän pienentämiseksi on otettava poliittisia askeleita.

Kaikessa kunnan järjestämässä ruokailussa (esimerkiksi koulut ja päiväkodit) tulee lisätä kasvisruuan tarjontaa vaihtamalla yhdeksi päiväksi viikossa ruokalista täysin lihattomaksi. Sille, että ruokailijat tutustutetaan ravitseviin kasvisaterioihin, on löydettävissä niin eettisiä, ekologisia, taloudellisia kuin kasvatuksellisia perusteita.

Eläinsuojelulainsäädäntöä on tarkistettava ja tiukennettava niin, että se vastaa nykyisiin eläinsuojelun haasteisiin ja tietämykseemme eläinten kyvyistä ja tarpeista. Lainsäädäntöä on muutettava siten, että eläinsuojeluasetukset ja muut säädökset täyttävät lain vaatimukset, eivätkä ole sen kanssa ristiriidassa. Rangaistuslainsäädäntöön on lisättävä törkeä eläinsuojelurikos -nimike. Eläintenpitokieltoa on ryhdyttävä määräämään laajemmin tehokkaana keinona eläinrääkkäyksen estämiseksi. Eläintenpitokiellon valvonnan tulee olla kattavaa ja säännöllistä sekä tapahtua viranomaisten tiiviissä yhteistyössä.

Kuntien nykyisin kustantaman löytöeläinten 15 vuorokauden hoidon piiriin tulee ottaa myös viranomaisten takavarikoimat eläimet, jolloin myös näille eläimille on mahdollista pyrkiä löytämään uusi koti.  Kodittomuus ei saa olla syy lopettamiseen.

Julkisen rahoituksen painopistettä muuttamalla on ohjattava toimintaa eettisempään suuntaan: koe-eläintoiminnan rahoittamisesta siirrytään tukemaan vaihtoehtojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Turkistarhausta ei pidä tukea julkisilla tuilla, vaan turkistarhauksesta on luovuttava siirtymäajalla. Valtion tulee siirtää tukia luomutuotantoon.

Aktiivisena eläinharrastajana näen kaiken sen hyvän, mitä eläimet elämässämme ovat: Lemmikkieläimet vähentävät stressiä ja lisäävät hyvinvointia. Tulevaisuudessa Green care-ajattelua käytetään laajasti. Eläinten hyvinvointiin pitää panostaa. Oman tapamme elää tulee perustua kaiken elävän kunnioittamiseen ja kärsimyksen minimointiin.

 

Vaaliteema: ELÄINTEN OIKEUDET – KOSKA ELÄIMETKIN TUNTEVAT