Rakkaat Vantaan Vihreät. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös puheenjohtajan kaudet.

Takana on lähes viisi, paikoin pitkääkin vuotta Vantaan Vihreiden puheenjohtajana. Vuonna 2014 silloisen puheenjohtajan luopuessa tehtävästään oli muutoksen vuosi. Vuosi 2014 oli kahden puheenjohtajan ja kolmen toiminnanjohtajan vuosi. Kun samalle vuodelle sattui vielä omat häät niin vuosi oli melko rytmikäs! Jos tässä toimessa on johonkin oppinut, niin reagoimaan yllättäviin tilanteisiin.

Aloittaessani puheenjohtajan pestin lähes tyhjästä oli iso työ saada nykyiset rakenteet kantamaan. Tästä suuri kiitos vuoden 2014 hallitukselle jonka kanssa teimme todella paljon töitä ja rekrytoimme toiminnanjohtajaksi Minttu Massisen. Mintun kanssa ensimmäinen työ oli talouden tasapainottaminen. Tarvittiin suuria ja pieniä tekoja säästöjen saamiseksi. Tämän hyvin toimivan ja taloudeltaan tasapainoisen yhdistyksen jättäminen seuraavien puheenjohtajien käsiin tuntuu hyvältä.

Uusi ja vanha pj

Kauteni puheenjohtajana on ollut myös suuria saavutuksia. Vuoden 2017 kuntavaaleissa saavutimme parhaan tuloksen ikinä kun ryhmämme koko kasvoi kahteentoista upeaan valtuutettuun. Samoin jäsenmäärän kehitys on ollut huikeaa. Jäsenmäärämme on lisääntynyt jopa kolmanneksella; tavoite jonka saavuttaminen on pitkään tuntunut lähes mahdottomalta tehtävältä. Henkilökohtaisten saavutusten listalla on myös huippumenestynyt Vihreiden puoluekokous kesällä 2018 Korsossa.

Henkilökohtaisesti kuluneet viisi vuotta ovat olleet jatkuvaa oppimista. Tätä oppimista olen saanut tehdä ihanien konkareiden ja vastuuta kantavien uudempien jäsenien tuella ja kannustuksella. Järjestön arki, kokous- ja yhdistysbyrokratia tulevat jo selkärangasta. Osaan koota markkinateltan vaikka yksin ja silmät kiinni, markkinoilla pyöräytän sujuvasti hattarat, ilmapallot ja popparit. Politiikkaa olen saanut tehdä paljon – ja osallistua siihen eturivin paikalta. Tämä pesti antanut paljon mutta myös ottanut paljon. Oman jaksamisen rajat on löytyneet useaan otteeseen. Tässä kohtaa voin kiittää vihreitä toimijoita – on ollut sallittua ääneen sanoa kun voimat loppuvat ja silloin kun on omat voimat olleet loppu niin on löytynyt hartioita jotka ovat ottaneet taakkaa osaltaan kantaakseen.

Lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia tuestanne vuosien varrella. Ilman tätä tukea ei kaikki tämä työ olisi ollut mahdollista. Erityiskiitos toiminnanjohtajille ja valtuustoryhmälle.

Maailman pelastaminen ei ole yhdestä henkilöstä kiinni. Se on tiimityötä

Uusi puheenjohtaja, Hanna-Leena Laitinen on osaava ja inhimillinen henkilö joka saa kaiken tukeni puheenjohtajuudelleen. Onnea Hanna-Leena!

Eve Rämö
Vantaan Vihreiden puheenjohtaja 2014–2018

Puheenjohtajia
Jäähyväispuheeni Vantaan Vihreiden puheenjohtajan pestistä