Hyvinvointialueen valmistelun suppea seurantaryhmä on kokoontunut tänä vuonna jo kahdesti. Tiistaina 19.1. saimme katsauksen pitkään odotettuun asiaan. Paljonko esimiestehtävät vähenevät nykyisestä, kun siirrtyään uuteen hyvinvointialueen organisaatioon? Täsmällistä lukumäärää ei tietenkään voida vielä sanoa, mutta alustavien laskelmien mukan esimiehiä tulee olemaan 50-70 % vähemmän kuin nyt. Seurantaryhmissä olemme olleet yhtä mieltä valmistelijoiden kanssa siitä, että hallinnon keventämisessä on merkittävä säästöpotentiaali. Nyt sopivasti juuri vaalien alla saimme vahvistuksen sille, että valmistelussa on menty oikeaan suuntaan. Tästä uuden aluevaltuuston on hyvä jatkaa. Tietysti myös toivon, että mahdollisimman moni meistä valmistelussa jo mukana olleista tulisi valituksi myös aluevaltuustoon ja aluehallitukseenkin. Miksi vaihtaa motivoituneita, osaavia ja aikaansaavia henkilöitä, ainakaan kaikkia.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden ensimmäisen suppean ohjausryhmän kokoustiedotteen pääset lukemaan kokonaisuudessaan täällä.