by esa.aalto | 26.2.2019 | Tiedotteet
Paliskuntain yhdistys lähetti poronhoitoon kysymyksiä kansanedustajaehdokkaille. Vastasin rehellisesti. Mielestäni porojen vapaa laidunnusoikeus Oulun vaalipiirin alueella pitäisi lakkauttaa jo seuraavalla vaalikaudella. Tällä näkemyksellä tuskin saa kovin paljoa...
by esa.aalto | 18.2.2019 | Blogi
Kolumni Rantapohjassa 7.12.2018 Ilmastonmuutos puhuttaa nyt paljon. Päättäjiltä vaaditaan toimia, mutta toisaalta myös yksittäisten ihmisten valinnoilla sanotaan olevan merkitystä. Kasvihuonekaasupäästöjä aiheutuu lähes kaikista arkipäivän toimista, mutta mistä...
by esa.aalto | 18.2.2019 | Blogi
Kolumni Rantapohjassa 13.9.2018 Syksyn myötä kaupunginvaltuustokin on taas aloittanut työnsä. Loppuvuodesta kovin työ liittyy aina seuraavan vuoden talousarvioon. Tällä kertaa talousarvion laadinta vaikuttaa erityisen haastavalta, sillä alustavien laskelmien mukaan...
by esa.aalto | 18.2.2019 | Blogi
Kolumni Rantapohjassa 12.4.2018 Oululaisia päättäjiä on koko talven puhuttanut sivistys- ja kulttuuripalveluiden (siku) palveluverkkosuunnitelma. Joulukuun talousarviokäsittelyssä hyväksyttiin äänin 35–31 kuluvalle vuodelle 5 miljoonan säästöt. Päätöstä tehdessä oli...
by esa.aalto | 18.2.2019 | Blogi
Kolumni Rantapohjassa 18.1.2018 Koko Maapalolla siirrytään uusiutuvaan energiaan. Vaikka sähköä on suhteellisen helppo tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä, ei uusiutuva energia ole sähköverkon kannalta ongelmatonta. Keskeinen haaste on energiantuotannon ja...
Viimeisimmät kommentit