Tällä viikolla alkoi uusi kausi uudella kokoonpanolla opetuslautakuntaa. Aluksi perehdyimme kokouskäytäntöihin ja tutustuimme toisiimme. Uuden puheenjohtajan johdolla kävimme läpi toiveita ja käytänteitä tulevalle kaudelle.

Lautakuntien esityslistat löytyvät tutusta osoitteesta http://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/esityslistat_ja_poytakirjat  

Esityslista ilmestyy nettiin torstaina ja kokous pidetään maanantaisin. Opetuslautakunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Tällä kaudella meitä Vihreitä edustajia on täällä kaksi, itseni lisäksi ihana valtuutettumme Anssi Aura. Varajäseninä Hanna-Leena Laitinen ja Minna Atiye. Tällä todella pätevällä tiimillä uskon, että saamme aikaiseksi niin paljon kun se vaan on mahdollista tämän kokoisella ryhmällä.

Kevään hyvän vaalituloksen myötä painoarvomme kasvoi. Vaikka lautakuntien koko pieneni niin säilytimme kahden jäsenen paikat lautakunnissa.

Esityslistalla suurimpina asioina oli tuleva toisen asteen opetuksen reformi sekä aikuisten perusopetuksen uudistusprosessi. Näistä saimme kokouksen alkuun tuhdin infopaketin. 

Ihmettelemääni Martinlaakson päiväkodin hinnan muutokseen saimme esitykseen täsmennyksen tavoitehinnasta ja urakkahinnan eroista.

Ajankohtaisen tiedotteen löydät ennen ja jälkeen kokouksen http://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0?all101/0

Kokouksen saimme päätökseen klo 18.30 ja sen jälkeen saimme vielä infoa päivähoidosta ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta.

Olimme viime viikolla kaksi päivää kaupunginvaltuuston seminaarissa. Siellä ideoimme ja linjasimme ensi vuoden taloutta ja tavoitteita pohjaksi valtuustoon budjettikäsittelyyn. Me Vihreät uskomme ja toivomme, että yhdessä muiden niiden puolueiden kanssa, jotka pitivät rajauksen poistoa vaaliohjelmassaan. Jäämme siis odottamaan syksyn talousarviokäsittelyä ja valoisampaa tulevaisuutta yhdenvertaisen lapsuuden eteen! http://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/133748

Näkymä Tampereen yllä

 

Tällä viikolla luvassa vielä kaupunginvaltuuston infokokous sekä seurakunnallisia luottamustoimia.

 

Kaupungonvaltuuston listaan voit käydä tutustumassa: http://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/133860

 

Eve

Kuvassa valtuutettu Kuusela.
Opetuslautakunta 21.8.2017