Tämän maanantain lista piti sisällään alussa infon Varian YT neuvotteluista. Tämä oli kaivattu infopläjäys asiaan. Resurssiviisauden tiekarttaa tarkasteltiin sivistystoimen näkökulmasta. Asiakohdassa 7 lautakunta jätti asiaan yksimielisen lisäyksen porvariryhmän aloitteesta:

“Opetuslautakunta esittää, että tiekartassa huomioidaan terveellisen sisäympäristön merkitys kiinteistöjen energiatehokkuutta parannettaessa. Yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen osalta on huomioitava palveluverkon merkitys. Päivittäin käytettävien palvelujen, kuten päiväkotien ja koulujen, tulisi sijaita mahdollisimman lähellä tai sujuvien joukkoliikenneyhteyksien päässä.”

Kokouksessa päätettiin myös varhaiskasvatuksen ruotsinkielisen kielikylpyryhmän perustamisesta Kartanonkosken päiväkotiin, varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan uudistamisesta sekä varhaiskasvatuksen kiireellisten paviljonkien käyttöönotosta.

Kokouksen jännitysnäytelmä käytiin ennen kokousta kun opetuslautakunnan jäsenemme oli huomannut kirjastopalveluiden johtajan päätöksen, jolla Vantaan kirjastoista lopetettaisiin kaikki tulostus ja kopiointipalvelut. Päätöstä ei ollut lautakunnan listalla ottomenettelynä, mutta se sinne kokoukseen mennessä saatiin. Tämä viranhaltijapäätös ei ollut tavoittanut muitakaan ryhmiä ja asiasta käytiin tiukkaa keskustelua ryhmien välillä ja viranhaltijoiden kanssa. Opetuslautakunta oli yksimielinen siitä, että asiassa olisi hyvä olla aikalisä ja sen aikana selvittää, miten nämä palvelut saataisiin säilytettyä kuntalaisilla. Oman näkemykseni mukaan ei ole oikea ratkaisu lopettaa palvelua vain sen vuoksi, että siinä on ollut ongelmia. Ongelmiin tulee etsiä muita ratkaisuja kuin lopettaa koko palvelu. Päätös tulee uudelleen käsittelyyn toukokuun lautakuntaan. Toivon, että tulevaan päätökseen todella yritetään etsiä ratkaisuja ongelmien sijaan.

Kokouksen esitylistan ja pöytäkirja löydät osoitteesta: http://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/esityslistat_ja_poytakirjat

Eve

Opetuslautakunta 16.4.18