JOULU ON VUODEN YKSINÄISINTÄ AIKAA

 

Joulun aikaan kokoonnutaan yhteen joulupatojen ääreen. Jaetaan lahjoja ja nautitaan läheisten seurasta. Joulun korostetaan olevan perhejuhla.

 

Samaan aikaan moni ihminen viettää joulun yksinään. Joulu korostaa yksinäisyyttä, kaikki paikat ovat kiinni eikä ketään ole missään. Kaikki joilla on joku viettävät pyhät yhdessä, tämän tietävät ne, joilla ketään ei ole.

 

Yksinäisyys jouluna johtuu varmasti monesta syystä. Osa joutuu jäämään paikkakunnalle jouluksi töihin kun perhe matkustaa muualle. Joillakin ei ole mahdollisuutta matkustaa ja perhe on kaukana. Osan lähipiiri on syystä tai toisesta niin pieni, että jouluna ole ketään kenen kanssa pyhät viettäisi. Lastenkodeissa lapset viettävät joulua työntekijöiden kanssa koska läheiset eivät lapsia luokseen halua tai voi ottaa. Sairaaloissa ja vanhainkodeissa vanhukset viettävät juhlaa ilman läheisiään. Syrjäytyneet syrjäytyvät jouluna entistä syvemmälle yksinäisyyteen.

 

Meidän joulupöytämme on jo vuosia ollut avoin kaikille. Luonamme on lähes joka joulu ollut joku tai joitakin ihmisiä, jotka olisivat muuten viettäneen joulunsa yksin. Joulupöydässämme ruokaa ja jouluiloa on aina riittänyt kaikille! Pukinkontistakin on aina löytynyt jokaiselle jotakin pientä.

 

Haluaisin muuttaa käsitystä joulusta. Mielestäni joulun tulisi olla ilon, rakkauden ja yhdessäolon juhla. Jouluna kukaan ei saisi jäädä yksin! Haastankin teidät kaikki miettimään joulun ja lähimmäisenrakkauden syvintä olemusta ja kutsumaan kaikki mukaan yhteisen pöydän ääreen!

 

Armollista joulua kaikille toivottaen,

-eve-

JOULU ON VUODEN YKSINÄISINTÄ AIKAA