Hupsis, on taas aikaa edellisestä monologistani. Olen tosin vakuuttunut, ettei minua lue kukaan, joten… vahinko ei liene korvaamaton.
Ystävänpäivästä on nyt selvitty. Onnellisesti, sillä sain viettää sitä hyvän ystäväjoukon kanssa. Meillä touhuun ei sisältynyt epäekologista krääsää – ainakaan liikaa -, ja on ihan kiva, että tällainen positiivinen pikku juhlapäivä on vakiintunut keskelle talvea. Mikä hienointa, Suomessa ”Valentinen päivä” on laajentunut oikeaksi Ystävän Päiväksi romanttisen hömpöttelyn lisäksi. Kaupallisuudesta en nyt puhu mitään, sillä se on jokaisen kuluttajan päätettävissä. Muistamisen sinänsä ei tarvitse tarkoittaa shoppailua. Eihän?
Pitää taas tarttua kalenteriin uuden viikon alkaessa. Olenkohan ilmoittautunut liian moneen vihreään työryhmään? Joka viikko on palavereja tai kokouksia. Onneksi pidän kokouksista ja pöytäkirjojen kirjoittamisesta jne. Mutta EN PIDÄ kahvin keittämisestä! Ilmeni, että sihteerin velvollisuuksiin kuuluisi kahvitarjoilu. Kahvia en juo koskaan, eikä keittämääni kahvia juo erkkikään. En olisi suostunut koko tehtävään, jos olisin tiennyt, että sihteerin täytyy toimia myös keittiöapulaisena. Tämä patriarkaalinen jäänne tyrmistyttää erityisesti siksi, että kyseessä on naisten pyörittämä organisaatio. Tytöttelyä ja kähmintää ei sentään siis liene uhkana… Eipä sillä, että sellaisista olisin kärsinyt tähänkään saakka.
Opintopiiritoimintamme käynnistyi tammikuun lopussa teatterikäynnillä ja kulttuurikeskustelulla. Ohjelmaan sisältyy siis jotain sivistävää toimintaa ja teekupponen, sillä projektin nimi on Teetä Vihreillä. Seuraavaksi, ensi keskiviikkoiltana, osallistumme keskustelutapahtumaan ympäristöhallinnon hajauttamisesta. http://www.sll.fi/luontojaymparisto/ymparistohallinto/alku-aluehallinnon-uudistaminen