Englannin kielessä erotetaan näppärästi käsitteet sex eli biologinen tai fyysinen sukupuoli ja gender eli eräänlainen sosiaalinen sukupuoli. Suomeksi asiaa joutuu kuvaamaan monisanaisemmin, eikä kieliopillisen suvun puuttuminen kielestämme ainakaan helpota asiaa. Sitten puhutaan vielä sukupuolirooleistakin: ovatko ne perinteisiä vai moderneja vai jopa hämärtyneitä. 2000-luvulla meidän ei onneksi enää tarvitse pitäytyä syntymässä määräytyneen sukupuolemme rajoissa, vaan voimme varsin vapaasti valita roolimme, uramme ja elämäntapamme. (Ja jopa ylittää fyysisen sukupuolen rajat, mutta se onkin jo toinen tarina.)
Perinteiset sukupuoliroolit istuvat joissakin tapauksissa tiukassa. Tietyt alat, työt ja harrastukset on vanhastaan suunnattu ensisijaisesti vain toiselle sukupuolelle. Esimerkiksi autoilu on totta kai miehistä puuhaa. Studebaker Avantin suunnittelussa naismatkustaja oli toki huomioitu – valaistulla meikkipeilillä. Nykyään autoileville naisillekin tarjotaan erityispalveluja ja -tuotteita, kuten vaaleanpunaisia karvanoppia ja poninhäntää silmällä pitäen muotoiltuja niskatukia. Rautakaupassa myydään kiintoavainsarjaa, jonka osat ovat kätevästi erivärisiä. ”Annapa Maikki se violetti juttu siitä työkalupakista.”
Minä vaeltelen mielelläni ”genderistä” toiseen. Älkää antako ulkonäön hämätä: viihdyn yhtä hyvin piikkikorkoisissa avokkaissa ja Kalevala-koruissa kuin mustissa nokialaisissa ja flanellipaidassa. Minulla on jopa salaperäinen menneisyys metallimiehenä, ja pidän puutöistä. Lennokkain ideani olivat koiran vetokärryt mattopyykillä käyntiä varten. Niiden paranneltua kakkosversiota valmistettaessa improvisoin naisavustajani kanssa jopa höyläpenkin pöydän rungosta. Tykkään avata tukkeutuneita viemäreitä, ja halonhakkuu on tunnettu intohimoni. (Tähän mennessä olen vain kerran telonut itseäni kirveellä.)
Jostain syystä, luultavasti ei geneettisestä, minulta sujuvat kuitenkin parhaiten ns. perinteiset naisten kotityöt. Ihan vilpittömästi pidän siivoamisesta, ompelemisesta ja ennen kaikkea neulomisesta, ruuanlaitosta ja pyykin silittämisestäkin. Olen ihan hulluna astioihin ja kauniisiin laseihin. Vieraiden saapuminen on merkkitapahtuma, johon valmistaudutaan useamman päivän ajan. Ilmeisesti ilkikurinen rinnastus turhamaiseen Hyacinth Bucket’hen kynttiläillallisineen ei ole ihan tuulesta temmattu.
Joissakin asioissa tarvitsen apua. En osaa ajaa autoa enkä saa puukiuasta syttymään. Tietokoneohjelmista ja elektroniikasta en ymmärrä höykäsen pöläystä, minulle riittää että ne toimivat. Useimmista askareista periaatteessa kuitenkin selviydyn: työkaluja ehkä vähän soveltaen ja käyttäen esimerkiksi kaksi päivää pyöränrenkaan korjaamiseen. Joskus onkin kiva esittää vähän avutonta ja antaa lähimmän miehen tehdä ne ”miesten työt”. Sitä paitsi miehet näyttävät pitävän siitä, että saavat esitellä taitojaan ja voimiaan. Itseriittoinen monitoiminainen kun voi olla aika kastroiva kumppani.