Maanantai-ilta vietettiin tänään yksilöasioiden jaoston ja opetuslautakunnan kokouksissa.

Kokousputki alkoi yksilöasioiden jaoston kokouksella. Kokouksen sisällöt ovat salaiset, mutta tässä lyhyesti tämän toimielimen tarkoituksesta:

Vihreiden esityksestä vuonna 2013 perustettiin opetuslautakunnan yksilöasioiden jaosto. Uudessa toimintamallissa olisi oppilaan määräaikainen erottaminen siirtynyt johtokunnilta takaisin opetuslautakunnalle. Vasta pari vuotta sitten oli määräaikainen erottaminen siirretty johtokunnille, koska joskus päätös on tehtävä erittäin nopeasti 1-3 päivän sisällä. Päätös on tehtävä nopeasti esimerkiksi tilanteessa, jossa väkivaltainen oppilas uhkaa muiden oppilaiden turvallisuutta.

”4 § Yksilöasioiden jaosto
Lautakunnassa on yksilöasioiden jaosto, johon lautakunta valitsee keskuudestaan vähintään viisi jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen. Valitsemistaan jäsenistä lautakunta nimeää jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jaosto kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan kutsusta.”

Poikkeuksellisesti kokous pidettiin Hämeenkylän koulun Sanomalan opetuspisteessä. Pääsimme tutustumaan tähän yläkouluun jossa on etsitty ja kokeiltu uuden opetussuunnitelman mukaisia oppimisympäristöjä. Saimme esittelyä niin kipupisteistä kuin onnistumisenkin kokemuksia. Selvästi ongelmia oli äänen eristämisessä ja tilojen toimivuudessa. Uudet oppimisympäristöt olivat kutsuvia ja ergonomisia. Rehtorin mukaan nyt on todella kokemuksen kautta opittu siitä mikä toimii. Odotukset ovat korkealla ja mielenkiinnolla odotan tilojen valmistumista. Huolta itsessä herätti se, että osalle yläkoululaisista tämä kokeilu on koko yläkoulu.

Opetuslautakunnan esityslistalla oli tiedoksi merkittävänä uudet varhaiskasvatuksen oppimisen tuen periaatteet. Henkilöstörakenteen muutos kerrotaan olevan visio. Myös uuden varhaiskasvatuslain tulo vaikuttaa henkilöstörakenteeseen. Pientä huolta herättää se, miten pärjätään hurjasti vähenevällä avustajaresurssilla – totta on, että ajoittain kaivataan lisäkäsien lisäksi myös sisällöllistä tukea mutta kyllä apukäsillekin on tarve. Huolta herättää myös työntekijöiden (erityislastentarhanopettajien) saatavuus. Vantaan palkka ei ole tällä hetkellä kilpailukykyinen.

Listan viimeisenä asiakohtana oli kirjastojen kopiointi- ja tulostuspalveluiden lopettaminen kirjastoissa, jonka opetuslautakunta päätti otto-oikeudella ottaa käsittelyyn. Nyt uusi esitys oli positiivinen yllätys – vastoin aiempia selityksiä palvelu saadaan säilytettyä kirjastoissa pienillä kuluilla, nopeasti ja melko helposti. Tämä on malliesimerkki siitä, että politiikassa voi välillä onnistua kun osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kentältä saatu viesti tästä lopettamisesta oli se, joka tämän päätöksen sai aikaiseksi. Ehkä pieni päätös mutta vaikuttaa monen kuntalaisen elämään.

Love, Eve

Koko lista tutuksi tulleesta paikasta: http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm

Opetuslautakunta 14.5.18