Lappeenrannan kaupunki ilmoitti viime viikolla että kaupungin asuntokaavoitus keskittyy jatkossa taajama-alueille (Etelä-Saimaa 12.11.2015). Tämä on lappeenrantalaiselle veronmaksajalle, asukkaalle ja luonnolle monin tavoin hyvä asia, ja olen tämän näkökulman eteen tehnyt kunnallispolitiikassa vuosia töitä, toistaen siihen liittyviä seikkoja kerta toisensa jälkeen.
Veronmaksajalle uutinen on hyvä, sillä päätös säästää rahaa. Esimerkiksi Vantaalla tiivis kaupunkirakenne on ollut jo kymmeniä vuosia itsestään selvä tavoite (katsokaapa vain Vantaan karttaa, sieltä näkee että kaupunki ei ole suuresta asukasmäärän kasvustaan huolimatta levinnyt pitkin poikin peltoja ja kaupunkialuetta vaikka tilaa periaatteessa olisikin, vaan taajama-alueet ovat hyvinkin tiiviitä, ja lisäksi kaupunki sijaitsee melko nätisti junaratojen varsilla), erityisesti taloudellisista syistä. Lappeenrannalla on paljon kirittävää tuohon tilaan (varsinkin kun kaupungin asukasluku ei ole vuosiin noussut siihen tahtiin kuin uusia katuneliöitä on tehty), onhan Lappeenrannassa katuneliöitä per asukas erittäin paljon suhteessa muihin vastaavankokoisiin kaupunkeihin. Katuneliöiden rakentaminen ja ylläpito maksaa rahaa, ja jos tuota määrää on vähemmän per asukas, ovat kustannuksetkin vähemmän per asukas.
Asukkaalle tiivis kaupunkirakenne tuo sen ilon, että taajamien toiminnot säilyvät helpommin elinvoimaisina, ja näin asukkaan on helpompi tavoittaa palveluita ym. omalta alueeltaan. Jos vanhatkaan alueet eivät tyhjene asukkaista, vaan ennemminkin asukkaita tulee lisää, on helpompaa säilyttää alueen koulut ja päiväkodit. Lisäksi joukkoliikenne on kannattavampaa, ja joukkoliikennevuoroja voidaan tällöin tarjota enemmän. Tiivis kaupunkirakenne on mahdollista toteuttaa hyvin ja viihtyisästi, niin että alueiden yhteisöllisyydenkin lisääntymistä tuetaan.
Luonnolle tiivis kaupunkirakenne on hyvä kahdestakin syystä. Yksi: Kun palvelut ovat asukkaiden lähellä ja joukkoliikenne toimii, pienenevät liikkumisen tarve ja sen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Kaksi: Tiivis kaupunkirakenne vähentää tarvetta levittää kaupunkia arvokkaille luontokohteille, jolloin nämä on helpompi jättää rauhaan ja ottaa mieluummin vaikkapa kaupunkilaisten arvokäyttöön – luontoretkeilykohteiksi ja marjastus- ja sienestysalueiksi. Tämä tietenkin edellyttää sitä että kaupunkiorganisaatio ymmärtää monimuotoisen luonnon merkityksen ja kohtelee luontoa sen mukaisesti.