Lappeenrannan kaupunki on jo vuosia panostanut voimakkaasti kaupungin kasvuun ja houkuttelevuuteen: uusia asukkaita houkutellaan tonttitakuulla ja teollisuus- ja kauppatontteja kaavoitetaan kaupungin laitamaille. Uudet asukkaat ja työpaikat luovat hyvinvointia ja ovat siksi hyvin toivottuja.
Asialla on kuitenkin toinenkin puoli joka on usein unohdettu kokonaan. Uusien asuin- ja kauppakeskusalueiden teko vaatii suuria investointeja infraan: katuihin, ympäristöön ja kunnallistekniikkaan, usein myös uusiin kouluihin ja päiväkoteihin. Käytännössä kaupunki tekee näitä investointeja useilla miljoonilla euroilla joka vuosi.
Uusi infra tuo myös uusia jatkuvia kustannuksia: katujen, koulujen ja päiväkotien ylläpito- ja käyttökuluja sekä rakennusten ja kunnallistekniikan vuosikorjauskuluja.
Samalla kun kaupunki rakentaa uutta infraa ylläpidettäväksi, laittaa se kuitenkin vain murto-osan investoinneistaan vanhan jo olemassa olevan infran ylläpitoon. Karkeasti arvioiden kaupungin 600 oleellisen rakennuksen jatkuva kunnossapito vaatisi peruskorjauksia 15 rakennuksen vuosivauhtiin, nyt vauhti on korkeintaan muutama per vuosi. Kunnossapidosta on säästetty jo vuosia, hyvinä ja huonoina aikoina, ja nyt tämä taloudellinen ja terveydellinen aikapommi uhkaa räjähtää lopullisesti kuten homekoulujen ja hajoavien putkien määristä näkyy.
Onkin keskusteltava vakavasti mikä on oikea tärkeysjärjestys investoinneissa ja mikä on vastuullista taloudenhoitoa. Olisiko kuitenkin ensisijaisesti huolehdittava jo olemassaolevan infran kunnosta ja vasta sen jälkeen pohdittava miten paljon rahaa riittää uuden rakentamiseen?
Uutta infraa suunniteltaessa on laskettava kuinka paljon sen ylläpito tuo vuosittain uusia kuluja. Uuden teko on järkevää vain jos se tuo riittävän määrän uusia asukkaita, työpaikkoja ja kiinteistöveroja eli uusia verotuloja kaupungille.
Kaupungilla ei ole varaa olla panostamatta elinkeinoelämään ja uusiin asukkaisiin, mutta ei kaupungilla myöskään ole varaa olla pitämättä huolta omaisuudestaan.