Jouduin taas jättämään eriävän mielipiteen yhdyskuntalautakunnan päätökseen. Tällä kertaa aiheena oli yksityisen luonnonsuojelualueen perustaminen Muhoksen Tuppisuolle, siis Oulun kaupungin omistaman luonnonsuojelualueen perustaminen valtion luonnonsuojelualueen kylkeen. Mielestäni selvästi parempi vaihtoehto olisi ollut luovuttaa kyseinen suopalsta Metsähallituksen luontopalveluille kaupungingeodeetin päätöksellä. Avuosuo ja vähäpuustoinen räme ovat niin vähäarvoisia, että tällaisten maapalstojen myyminen tai lahjoittaminen ei tarvitsisi edes poliittista päätöstä. Oulun kaupungin viranhaltijoilla on jostain syystä sellainen erikoinen ajatus, että kaupungin pitäisi kerätä itselleen suojelualueita, jotta voidaan esitellä korkeaa suojeltua prosenttiosuutta kaupungin maaomaisuudesta. Kuitenkin esim. FSC:n kriteereissäkin määritellään, että suojelualuepinta-alaan voidaan lukea myös valtiolle luovutetut suojelualueet. Omistamisellahan ei enää sen jälkeen ole väliä, kun alue on kerran suojeltu. Esittelytekstiä laatineilla viranhaltijoilla näyttää olleen myös hyvin puutteellinen käsitys metsäsertifioinnista ja ekologisista kompensaatioista. Päätöksenteon pitäisi Oulussakin perustua ensisijaisesti tietoon, jotta päätökset voitaisiin tehdä kaupungin ja kokonaisuuden parhaaksi.
Asian esittely ja yhdyskuntalautakunnan päätös
Eriävä mielipide
Luonnonsuojelulain 11§ mukaisesti ”Kunta edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä maisemansuojelua alueellaan.” Suojeltavaksi esitetty kiinteistö sijaitsee Muhoksen kunnassa. Kiinteistön suojeleminen on perusteltua, sillä se sisältyy osittain soidensuojelun täydennysohjelmaan ja lainvoimaisen maakuntakaavan suojelualuevaraukseen. Oulun kaupungin tehtävä ei kuitenkaan ole omistaa ja hallinnoida valtakunnallisten suojeluohjelmien kohteita varsinkaan kunnan alueen ulkopuolella. Suojelualueen hoidon ja käytön kannalta on tehokkaampaa, jos Metsähallituksen Luontopalvelut hallinnoivat mahdollisimman laajaa kokonaisuutta. Suojelualueelle laadittava hoito- ja käyttösuunnitelma, sen päivitykset, tehtävät ennallistamistoimet, luonnon tilan seuranta ja mahdolliset tutkimushankkeet, metsästysoikeuden hallinta ja muut luvanvaraiset toimet vaativat suunnittelua ja hallinnollista työtä. Kansallisesti suojelualueiden hallinto on keskitetty Metsähallituksen luontopalveluille, jossa on paras asiantuntemus ja joka hoitaa kustannustehokkaasti suojelualueita koko Suomessa. Tämä huomioiden Oulun kaupungin omistus ja hallinnointi yhdellä kiinteistöllä osana Tuppelansuon suojelukokonaisuutta ei kevennä hallintoa, ei tuo kustannussäästöjä eikä edistä suojelutavoitteiden toteutumista. Päinvastoin Oulun kaupungin rajalliset maaomaisuuden hallintaan käytettävissä olevat resurssit tulee suunnata kaupungin kehityksen kannalta merkityksellisille kiinteistöille erityisesti kunnan hallinnollisten rajojen sisäpuolella. Suojelualueiden hoidon suunnittelu ja toteutus on perusteltua tehdä kunnan toimesta silloin, kun muuta toteuttajaa ei ole tai mikäli kunnalla on intressi kyseisen suojelualueen kehittämiseksi kuntalaistensa tarpeisiin.
Esittelytekstin lopussa otsikon ”Johtopäätökset” alla on harhaanjohtavaa tekstiä, joka olisi syytä korjata. Otsikon alaisissa kappaleissa perustellaan, miksi kiinteistön omistus tulisi säilyttää Oulun kaupungin omistuksessa.
EU velvoittaa jäsenmaitaan suojelemaan tiukasti 10 % maa- ja vesialueistaan. Suomen Luontopaneeli on esittänyt suojelun kohdentamista tasaisesti maakunnittain. Tämän tarkempaa suojelupinta-alan jyvittämistä ei ole esitetty eikä ole ollut missään valmistelussakaan. Yksittäisille maanomistajille kuten kunnille ei olla kohdentamassa suojelutavoitteita, vaan tarvittava lisäsuojelu hoidetaan kansallisella tasolla. Yksittäisen maanomistajan kuten Oulun kaupungin ei tarvitse tästä syystä omistaa luonnonsuojelualueita.
Tekstissä viitataan sertifikaattien mukaiseen metsänhoitoon. Tällä viitataan ilmeisesti FSC-standardiin, joka on tiukin Suomessa käytössä olevista metsänhoidon sertifikaateista. Suomen uuden FSC-standardin (FSC-STD-FIN-02-2023 FI) kohdan 6.5.2 mukaisesti ” Organisaatio säästää vähintään 5 % sertifioidun alueen metsämaasta metsätalouden ulkopuolelle edustavien ekosysteemien ja niihin liittyvien piirteiden, mukaan lukien luonnon monimuotoisuuden, turvaamiseksi. Tähän pinta-alaan voidaan laskea mukaan kaikki metsämaan alueet, jotka on jätetty pysyvästi metsätalouden ulkopuolelle tämän standardin indikaattoreiden (esim. 6.5.1, 6.4.3 ja 6.7.1) toteuttamiseksi.
HUOM 1: Indikaattorin mukaisiin kohteisiin voidaan laskea yksityisiksi suojelualueiksi perustettujen alueiden ja valtiolle FSC-sertifioinnin aikana suojelualueeksi myytyjen alueiden metsämaat.”
Standardissa määritellään: ”Metsämaa (engl. Productive forest land): Tuottava metsämaa, puuston vuotuinen kasvu on vähintään yhden kuutiometrin hehtaaria kohden.”
FSC-standardin edellyttämä 5 % metsätalouden ulkopuolelle jätettävää metsämaata toteutuu Oulun kaupungin metsissä jo nykyisillä suojelualueilla. Lakisääteisten luonnonsuojelualueiden lisäksi 5 % pinta-alaan voidaan laskea myös arvometsät. Metsien hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan Oululla on talousmetsää 9494 ha ja suojelu- ja arvometsiä 491 ha. Myös lähi- ja suojametsissä (yht. n. 4500 ha) on metsätalouden ulkopuolella olevia kohteita, joten 5 % tavoite ylittyy reippaasti. Tuppisuon kiinteistön kohdalla tulee huomioida, että se ei ole metsää vaan avosuota ja vähäpuustoista rämettä, jotka Suomen FSC-standardi määrittelee kitu- ja joutomaaksi. Kitu- ja joutomaita ei voida lukea mukaan 5 % suojelutavoitteeseen. Tuppisuon omistamisella ei siten ole merkitystä FSC-standardin toteutumiseen Oulun kaupungin metsissä.
Lopuksi esittelytekstissä mainitaan mahdolliset kaavahankkeiden johdosta ajankohtaisiksi tulevat kompensaatiotoimenpiteet. Luonnonsuojelulain 99 § määrittelee ekologisen kompensaation seuraavasti:
”Hyvittävillä toimenpiteillä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla korvataan luontotyypille tai eliölajin elinympäristölle aiheutuva heikennys vähintään täysimääräisesti.
Hyvittäviä toimenpiteitä ovat toimenpiteet, joihin ei ole velvollisuutta lainsäädäntöön tai muuhun velvoitteeseen perustuen, ja joilla:
1) palautetaan luonnonarvoiltaan tai kunnoltaan heikentynyt alue ennallistumaan kohti luonnontilaa tai luonnon monimuotoisuuden kannalta tavoiteltua tilaa;
2) lisätään luontotyypin tai eliölajin elinympäristön pinta-alaa; tai
3) parannetaan luontotyypin tai eliölajin elinympäristön ekologista laatua.”
Tästä tulee erityisesti huomioida 2. momentti, jonka mukaan hyvittäviä toimenpiteitä eivät ole toimenpiteet, joihin on muutoinkin velvollisuus. Tuppisuon tapauksessa hyvitettäväksi toimenpiteeksi voitaisiin lukea kiinteistön halkaisevan yhden ojan tukkiminen. Kuten esittelytekstikin toteaa, Tuppisuo kuuluu Tuppelansuon suojelukokonaisuuteen, jota Metsähallitus on ennallistamassa osana valtion luonnonsuojelualueiden ennallistamisohjelmaa. Tuppisuo sisältyy siten mm. EU:n asettamaan 20 % ennallistamisvelvoitteeseen, jota myös Suomen valtio osaltaan toteuttaa. Näin ollen Tuppisuon kiinteistölle ei voida kohdentaa minkään kaavahankkeen tai muunkaan hankkeen kompensaatiotoimenpiteitä. Kompensaatiolainsäädännön tarkoittamat hyvittävät toimenpiteet tulee tehdä sellaisilla kiinteistöillä, jotka eivät kuulu suojeluohjelmiin, ja joihin ei muutoin kohdistettaisi luonnontilaa parantavia toimenpiteitä. Näin toimittaessa syntyy Luonnonsuojelulain tarkoittama kompensaatio, jossa yhdessä paikassa heikennettävä luontoarvo korvautuu palautetulla luontoarvolla toisaalla.
Tuppisuon tapaisten kiinteistöjen kohdalla mahdollinen luontoarvojen hyvityksen määrä luontotyyppihehtaareina jäisi myös hyvin pieneksi, lähes mitättömäksi, suon jo valmiiksi hyvän luonnontilan vuoksi. Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa olisikin hyvin tärkeää ymmärtää ekologisen kompensaation keskeiset periaatteet, määritelmät ja lainsäädäntö ennen kuin mahdollisia kompensaatiotoimenpiteitä valmistaudutaan toteuttamaan.
Viimeisimmät kommentit