Valtuustoaloite jätetty 31.1.2022


Oulun Heinäpäähän on suunniteltu jalkapallostadionia. Hankkeen suunnittelussa on tullut vastaan haasteita mm. liikenteeseen ja pysäköintiin liittyen. Lähialueen asukkaat ja teollisuus eivät koe suun
nitellun stadionin sijaintia parhaana mahdollisena. Nykyisillä Heinäpään jalkapallokentillä on myös käyttäjänsä. Merkittävien hankkeiden suunnittelussa olisi tärkeää selvittää useita erilaisia toteutusvaihtoehtoja. Jalkapallostadion on tärkeä hanke paitsi stadionyhtiölle ja sen osakkaille myös jalkapalloilijoille ja koko kaupungille. Kyse on miljoonien rakennushankkeesta, jonka rahoitukseen myös kaupunki osallistunee. Hankkeen suunnittelu jatkuu ainakin loppuvuoteen 2022. Esitämme, että suunnittelun aikana Oulun kaupungin asemakaavoitus yhdessä stadionyhtiön ja AC Oulun kanssa selvittävät Heinäpään lisäksi muut mahdolliset toteuttamispaikat jalkapallostadionille. Useamman paikan vertailussa voidaan valita teknistaloudellisesti kannattavin ja kaupunkirakenteen näkökulmasta toimivin sijaintipaikka. Näin varmistetaan hankkeen nopea ja sujuva eteneminen ja sille mahdollisimman laaja oululaisten tuki. Toivomme, että Oulussa pelataan jatkossakin jalkapalloa ylimmällä sarjatasolla mahdollisimman suurelle yleisölle samalla koko kaupungin elinvoimaisuutta tukien.

Allekirjoittaneet:
Esa Aalto
Mauno Murtoniemi
Mikko Viitanen

Aino-Kaisa Manninen