29.3.2021 jätetty valtuustoaloite

Viimeaikaisten luottamustoimielimissä ja mediassa käytyjen keskusteluiden perusteella Oulun kaupungin viranhaltijoiden ja päättäjien tietämystä luonnon monimuotoisuudesta ja ekologisista kompensaatioista voisi parantaa.

Esitämme, että näistä asioista vastaaville viranhaltijoille ja luottamushenkilöille järjestetään koulutusta viimeistään tulevan valtuustokauden alussa.

Koulutuksen keskeinen sisältö olisi seuraava:

-Luonnon monimuotoisuuden tila, kehitys ja merkitys Suomessa ja Oulun seudulla.

-Ekologiset kompensaatiot nykyisessä lainsäädännössä ja hallituksen esityksessä uudeksi Luonnonsuojelulaiksi.

-Vapaaehtoisten ekologisten kompensaatioiden käyttö ja mahdollisuudet yrityksissä ja kunnissa.

-Voiko Oulun kaupunki käyttää ekologista kompensaatiota luonnon monimuotoisuuden suojelussa.

Koulutusta varten ei tarvitse hankkia kallista konsulttia. Sopivia asiantuntijoita kouluttajiksi löytyy esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksesta ja Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.

 

Muut allekirjoittajat:

Susa Vikeväkorva, Salla Kangas, Paula Himanen, Hilkka Haaga, Heikki Kontturi, Henna Määttä