Rahallinen kompensaatio on monille tuttu asia. Jos jotain maksuja tai veroja korotetaan, voidaan se kompensoida esim. jotain vastaavaa tukea korottamalla tai toista veroa alentamalla.
Ekologinen kompensaatio onkin sitten vaikeampi asia. Monet haluaisivat kompensoida esimerkiksi ne kasvihuonekaasupäästönsä, joita eivät muutoin pysty välttämään. Arvokasta luontoa heikentävän hankkeen yhteydessä voidaan myös tavoitella haittojen kompensoimista. Usein ”kompensaatio” ei kuitenkaan ole todellinen, vaan voitaisiin puhua jopa huijauksesta.
Kasvihuonekaasupäästöjen kompensointi on nyt suosittua. Siihen liittyen soiden hiilivarastoja turvaava Hiilipörssi on syksyllä ilmoittanut, että se ei tarjoa kompensaatiota. Päästöjen kompensaatio tarkoittaa nimittäin sitä, että aiheutettu päästö kompensoidaan likimain saman aikaisesti samansuuruisella hiilinielulla, jota ei muutoin syntyisi. Hiilipörssissä jälkimmäinen ehto täyttyy, eli sinne sijoitetulla rahalla kunnostetaan heikennettyjä hiilinieluja siten, että maaperän hiilipäästö muuttuu nieluksi. Tästä voitaisiin laskea ”kompensaatio”, mutta koska maaperän hiilitaseen muutos on hidas, ja päästölaskentaan liittyvät myös puuston sitoma hiili ja pohjaveden nostosta aiheutuvat metaanipäästöt, syntyy uusi hiilinielu vasta niin pitkällä aikavälillä, ettei sillä voi kompensoida tässä nyt syntyviä päästöjä.
Vaihtoehtona Vapo tarjoaa päästöjen kompensaatiota myymällä suota, kosteikkoja ja metsitettyjä entisiä turvekenttiään. Nämä ovat kaikki erisuuruisia hiilinieluja, eli laskennallisesti niillä voisi kompensoida päästönsä. Vapon maita ostamalla ei kuitenkaan täyty se ehto, että rahalla syntyisi uutta hiilinielua, jota ei muutoin olisi olemassa. Suot ja kosteikot ovat hiilinieluja riippumatta siitä, kuka ne omistaa, ja entisellä turvekentälläkin metsä kasvaa maanomistajasta riippumatta ainakin seuraavat vuosikymmenet. Näitä ostamalla ei siis hiilinielu kasva eli kompensaatio ei toteudu.
Voisiko päästönsä sitten kompensoida ostamalla Luonnonperintösäätiön ikimetsää, joka ilman lahjoituksia päätyisi avohakkuuksi? Suojelemalla metsän, hiilinielu säilyy ja avohakkuun päästö ei toteudu. Suojelu ei kuitenkaan tuota uutta hiilinielua, mutta paikallisesti metsän hiilivarasto pysyy. Laajemmin tarkasteltuna yksittäisen metsän suojelu ei kuitenkaan vähennä puun käyttöä, eli vastaava puumäärä hakataan jostain toisesta metsästä teollisuuden tarpeisiin. Ikimetsään sijoitaamalla säilytetään luonnon monimuotoisuutta ja se kannattaa toki tehdä, mutta ilmastopäästökompensaatioksi siitä ei ole eikä Luonnonperintösäätiö sellaista markkinoikaan.
Ainoa tiedossani oleva tapa, jolla ihan oikeasti voisi päästönsä kompensoida, on metsän istuttaminen aavikoituvalle alueelle, johon vastaavaa hiilinielua ei muutoin syntyisi. Uuden metsän istuttaminen tuottaa hiilinielun välittömästi ja hiilivarasto pysyy, jos metsää ei ole tarkoitus myöhemminkään hakata. Aavikko ei itsestään metsity, eikä välttämättä muita varoja metsittäiseen ole, joten kompensaatiomaksulla on todellista vaikutusta.
Lopuksi vielä luonnon monimuotoisuuden kompensaatiosta: Oulun kaupungin viranhaltijoillakin tuntuu olevan sellainen käsitys, että jonkin alueen uhanalaisen luonnon hävittäminen voidaan kompensoida suojelemalla vastaavaa luontoa jossain toisaalla. Näinhän asia ei ole, koska pelkästään suojelemalla luonnon tila ei parane. Tässä tapauksessa uhanalainen luonto heikkenee yhdessä paikassa ja säilyy toisessa, jolloin kokonaisvaikutus on edelleen negatiivinen. Ekologinen kompensaatio tarkoittaa, että jossain toisaalla luonnontilaa on parannettava vähintään heikennyksen verran ja uusi alue on lisäksi suojeltava, jotta parannus on pysyvä. Epävarmuuksien hallitsemiseksi luonnon tilan parantaminen on oltava selvästi suurempaa kuin ennakoitu luonnon tilan huononeminen heikennettävässä kohteessa. Tätä kutsutaan termillä ”Net Positive Impact” (NPI).
Tulipa harvinaisen asiapitoinen blogi. Toivottavasti tästä on lukijalle hyötyä. Kirjoittajana otan mielelläni vastaan kommentteja, tarkennuksia, täydennyksiä ja mahdollisia korjauksia.
Viimeisimmät kommentit