Päättäjältä-kolumni Rantapohja-lehdessä 28.2.2019

 

Ilmastonmuutoksen torjunta on kevään eduskuntavaalien kärkiteemoja. Poliitikot kisaavat vuoron perään siitä, kuka uskaltaa esittää rohkeimpia päästövähennyksiä ja toisaalta vakuutetaan, että tavallisen ihmisen ei tarvitse muuttaa elämäntapaansa. Harva uskaltaa sanoa, että ilman merkittävää muutosta päästövähennyksiä ei saavuteta.

Liikenteestä keskustellaan paljon. Kuuluvatko autot teille vai pitäisikö polttomoottoriautojen myynti kieltää kokonaan? Kuinka tavallinen perhe enää sitten pääsee liikkumaan töihin, kauppaan, harrastuksiin ja muille tarpeellisille asioille?

Fossiilisen öljyn käyttö polttoaineena on joka tapauksessa lopetettava. Näin tulee käymään kaikkialla. Biopolttoaineista ei ole suuren mittakaavan ratkaisuksi, sillä niiden tuotanto nielee paljon energiaa ja biomassojen kasvatus vie tilaa hiilinieluilta. Sähköautojen haittapuolia ovat paitsi korkea hinta ja lyhyt toimintasäde, myös akkujen valmistuksen aiheuttamat suuret ympäristöhaitat.

Paras tapa pienentää liikenteen päästöjä on vähentää moottoriajoneuvoilla liikkumista esimerkiksi tekemällä etätöitä, hoitamalla tapaamiset videoneuvotteluina ja liikkumalla kohtuulliset matkat lihasvoimin.

Yksityisautoilun vähentyessä joukkoliikenteen kysyntä kasvaa. Se mahdollistaa nykyistä tiheämmät vuorovälit ja kattavamman linjaverkoston. Nopeita yhteyksiä varten tulee kehittää raideliikennettä. Harvemmin asutuilla alueilla perinteisestä joukkoliikenteestä ei kuitenkaan saada kannattavaa. Silloin yksi ratkaisu on kutsuliikenne, jollainen on tänä talvena toiminut Kellon ja Haukiputaan välillä. Kutsuliikenne ei välitä pysäkeistä eikä aikatauluista, vaan kulkee silloin ja siellä, missä tarvetta on.

Joukkoliikenne ei silti aina vastaa liikkumistarpeeseen, jolloin tarvitaan omaa autoa. Auto voi kuitenkin olla investoinnin sijaan palvelu. Yhteiskäyttöautoa ei tarvitse ostaa omaksi, mutta sen saa käyttöönsä silloin kun tarvitsee. Mitäpä, jos vaikka 10 talon pikkukylällä olisikin 20 auton sijaan 5 sähköautoa, joilla kuljettaisiin kimppakyydein? Silloin kunkin perheen tarvitsisi maksaa vain puolikkaan auton kustannukset.

Toki jokaisella tulee jatkossakin olemaan oikeus oman auton hankintaan. Sähköautojen hinnat varmasti laskevat käytettyjen autojen markkinoiden syntymisen myötä, mutta satasen Samaran hintatasolle tuskin koskaan päästään.