Iijokivisio

Olipa kerran Iijoki, Suomen parhaita lohijokia. Joesta ja sen edustan merialueelta nousi valtavasti suuria lohia, jotka antoivan elannon ammattikalastajille ja ruokaa jokivarren asukkaiden pöytiin. Lohenpoikasten, smolttien, lähdettyä synnynpaikoistaan Iijoen koskista liikkeelle kohti merta oli niitä niin paljon, että joen pinta näytti kiehuvan. Lohien ja muiden vaelluskalojen nousu Iijokeen katkesi vuonna 1961 valmistuneeseen Pahkakosken voimalaitokseen. Sitä seurasivat Haapakosken, Kierikin, Maalismaan ja Raasakan voimalaitokset. Tämän jälkeen 60 km jokea ja 94 metrin pudotuskorkeuden verran koskia oli muutettu peräkkäisiksi patoaltaiksi. Voimalaitosten maksimiteho on 213 MW ja vuotuinen sähköntuotanto keskimäärin noin 865 GWh, mikä on alle prosentti Suomen sähköntarpeesta.

Alunperin suunnitelmana oli rakentaa Iijokeen vielä Siuruan tekoallas, keskijuoksun voimalaitokset ja kääntää Kuusamon Kitkan vedet kulkemaan näiden voimalaitosten kautta. Helmikuun 1. päivänä 1987 voimaan tullut koskiensuojelulaki kuitenkin pysäytti rakentamisen ja Iijoki jäi nykytilaansa.

Nyt Siuruan altaan nimi on vaihtunut Kollajan altaaksi, mutta se on edelleen paitsi koskiensuojelulain vastainen, myös luonnonsuojelulain, vesilain ja EU:n vesipuite- ja luontodirektiivien vastainen. Lisäksi altaasta tehty ympäristövaikutusten arvionti on puutteellinen eli YVA-lain vastainen. Kaikesta huolimatta Pohjolan voima vie hanketta sinnikäästi eteenpäin ja on saanut lobattua taakseen monien poliitikkojen tuen, mukaan lukien Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Pauli Harju. Kiista on jo kärjistänyt pahoin Pudasjärveläisten välejä ja vienyt Pudasjärveltä paitsi perhokalastuksen MM-kisat myös merkittävän rahoituksen jokiluonnon kunnostamiseksi. Kollajan altaalla on edessään kuitenkin vielä niin paljon esteitä, että taistelu ja sen myötä Pudasjärveläisten kärsimys voivat jatkua pahimmillaan vuosikymmenet.

Tähän liittyen Pohjois-Pohjanmaan liitto on parhaillaan valmistelemassa Iijoki-visiota. Kaunis tarkoitus olisi sitouttaa kaikki asianosaiset tekemään työtä Iijoen hyväksi. Käytännössä tämä Pauli Harjun johtaman maakuntaliiton projekti on kuitenkin Kollaja-visio eli pyrkii sitouttamaan vastustajatkin Kollaja-hankkeeseen. Oikeasti nimittäin muiden tavoitteiden yhdistäminen tekoaltaan ja voimalaitoksen rakentamiseen on täysin mahdotonta.

Osana Iijoen tulevaisuuden suunnitelmaa on suunniteltu kalateitä ja voimalaitosten ohitusuomia, jotta vaelluskalat pääsisivät mereltä keski- ja yläjuoksun koskille lisänntymään. Vaikka kalatiet rakennettaisiinkin, tulee ensimmäisenä ongelmaksi, miten saada kalat nousemaan portaita ohi viiden voimalaitoksen ja uimaan viiden patoaltaan päästä päähän seuraaville portaille. Vaikka tämä onnistuisikin ja kalat pääsisivät koskiin lisääntymään, tulee eteen vielä suurempi ongelma: Poikasten pitäisi päästä jotenkin mereen kasvamaan. Virran mukana ne kuitenkin ajautuisivat voimalaitosten turbiineihin ja murskautuisivat kalajauhoksi. Lisäksi merkittävä osa alkuperäisistä kalojen kutualueista on hukutettuna patoaltaiden pohjissa. Voimalaitosten ohi pitäisi siis rakentaa kunnolliset ohitusuomat ohjureineen myös poikasille ja niihin juoksuttaa riittävästi vettä. Niinpä vaelluskalojen palauttamisyritys tällä tavalla tulisi hyvin kalliiksi ja onnistumismahdollisuuksia ei voi missään tapauksessa pitää varmana.

Iijoki-vision pitäisikin olla aivan toisenlainen. Viiden voimalaitoksen sähköntuotanto vastaa noin 90 nykyaikaista tuulisähköturbiinia. Vastaava määrä sähköä voitaisiin säästää, jos 18 % Suomen sähkölämmitteisistä omakotitaloista vaihtaisi maalämpöön. Vesivarastoaltaan puuttuessa Iijoen vesivoimalat eivät myöskään toimi kunnolla säätövoimana, vaan tuottavat sähköä sen mukaan, miten vettä virtaa. Siten ei pitäisi olla epäselvää, että paras vaihtoehto Iijoen tulevaisuudelle olisi purkaa alajuoksun viisi voimalaitosta ja palauttaa joki koskineen virtaamaan alkuperäiseen uomaansa. Vapaasti ilman voimalaitospatoja ja tekoaltaita virtaava Iijoki tuottaisi kalaa sekä Perämeren ammattikalastajille että jokivarren virkistyskalastajille. Joesta saatava taloudellinen hyöty jäisi näin paikallisten hyväksi, mutta ennekaikkea vapaa joki koskineen olisi nykyaikana merkittävä seudullinen vetovoimatekijä. Samaan Iijokivisioon tuulisi liittää myös vedenlaadun parantaminen ja tulvien hallinta, jotka toteutettaisiin lopettamalla turpeen kaivuu Iijoen vesistöalueella ja aloittamalla ojitettujen soiden palauttaminen luonnontilaan.

Tässäkin visiossa pienimuotoinen sähköntuotanto Iijoella olisi mahdollista. Vesisähköhän on uusiutuvaa ja siten yksi tapa tuottaa sähköä ilman hiilidioksidipäästöjä. Voimalat vaan pitäisi toteuttaa siten, etteivät ne merkittävästi häiritse jokiluonnon hyvää ekologista tilaa. Tämä on mahdollista siten, että joen luontaisesta virtaamasta osa ohjataan vaikkapa tarpeen mukaan säätövoimaksi voimalaitoksiin, kunhan luonnonuoman vesimäärä säilyy kaloille ja muulle vesiluonnolle riittävänä.