Kulttuurihankkeet

 

Ritvan kulttuurihankkeita Kouvolassa 1986-2021

Kansalaisopiston opettajana olen ideoinut ja ollut toteuttamassa seuraavia Kouvolan kulttuurihankkeita:

Valtakunnalliset seminaarit ja kirjoituskilpailut:

Idea Kouvolan Dekkaripäivistä syntyi vetämässäni kansalaisopiston kirjallisuusryhmässä, ja päivien järjestelyissä on alusta alkaen ollut mukana muun muassa kirjastonhoitaja Maritta Naumanen. Sittemmin tapahtuma on siirtynytkin kirjaston vastuulle. Yhdessä Marittan ja muun innostuneen vapaaehtoistyöryhmän kanssa olemme kuitenkin vastanneet käytännön järjestelyistä tähän mennessä aina vuoteen 2016 asti. Dekkaripäivistä on kehittynyt valtakunnallinen kirjallisuusseminaari, johon pääosa noin 300-400 vieraasta tulee yleensä Kouvolan ulkopuolelta.

 

A) Kouvolan Dekkaripäivät:

Murha ei sovi naiselle 1997

Valtaa, velkaa, valheita 1998

Miksi mies tarttuu puukoon? 1999

Murhan muuttuvat miljööt 2000

Sanallakin voi tappaa 2001

Murhattu lapsuus 2002

Rikos pikkukaupungissa 2003

Sivuraiteilla 2004

Syyllinen, syyllisempi 2005

Ristiin rastiin rikoksia 2006

Hornasta huipulle 2007

Murha matkustaa 2008

Työ tekijänsä niittää 2009

Murha matkustaa 2010

Rikos ja rangaistus 2011

Valta houkuttaa ja koukuttaa 2012

Ahneus 2013

Kosto 2014

Huumori dekkareissa 2015

Dekkari yhteiskunnan peilinä 2016

100 suomalaista dekkaria 2017

Aatteista aseisiin 2018

Rikos rikkoo luontoa 2019

Rikos ei katso ikää 2020

Näkymätön vihollinen 2021

 

Kouvolan Dekkaripäivien kirjoituskilpailut

Kahdeksan dekkarinovellikilpailua 2001-2012

Dekkariromaanikilpailu 2006-2007

Nuorten dekkariromaanikilpailu 2007-2008

Kouvolan Dekkaripäivien runo- ja ja laulukilpailu 2012-2013

Kouvolan Dekkaripäivien näytelmäkilpailu 2013-2014

Rikosaiheinen kirjoituskilpailu kouvolalaisille nuorille 2015

Kouvolan rikosaiheinen pienoisromaanikilpailu 2016

Sadan sanan novellikilpailu 2017

Poliittinen murha, novellikilpailu 2018

Rikos rikkoo luontoa 2019

Rikos ei katso ikää 2020

Näkymätön vihollinen 2021

 

Dekkariaiheiset kirjoituskokoelmat

Koskaan ei voi tietää 2001

Rikos pikkukaupungissa 2003

Katajanvarsi oli musta 2004

Syyllinen, syyllisempi 2005

Rikos rautateillä 2008

Työ tekijänsä niittää 2009

Murhattu mieli 2010

Rikos ja rangaistus 2011

Valta houkuttaa ja koukuttaa 2012

Metsässä makaa kuollut mies 2013

Puhutaan huomenna rakas 2014

Kummaa ääntä pimeydestä 2015

Nekala 2016

100 rikollista raapaletta 2017

Aatteista aseisiin 2018

Rikos rikkoo luontoa 2019

Rikos ei katso ikää 2020

Näkymätön vihollinen 2021

 

B) Unto Seppäsen 100-vuotisjuhlinta

Yhdessä Kouvolan kirjaston kanssa ideoitu tapahtumasarja, Seppäs-seminaarit, Muutto-aiheinen kirjoituskilpailu ja kaksi novellikokoelmaa kirjoituskilpailun teksteistä.

Kaksi kirjailija Unto Seppäsen juhlavuoden etukäteisseminaaria 2002/2003

Unto Seppäsen 100-vuotisjuhlaseminaari 2004

Muuttokirjoituskilpailu kirjailija Unto Seppäsen juhlavuoden kunniaksi 2003-2004

Muuttoaiheiset novellikokoelmat:

En mie Karjalaa unoha 2004

Leivän perässä maailmalle 2004

 

C) Kaksitoista rautatiehistoriaseminaaria

Idea rautatieaiheisista seminaareista syntyi vetämissäni kansalaisopiston paikallishistoriaryhmissä, joissa rautatiet nousivat tämän tästä esille. Niinpä ryhdyin yhdessä eri tahojen kanssa ideoimaan ja järjestämään aiheesta seminaareja. Aluksi yhteistyökumppanina oli Kyamk ja sittemmin Kouvolan kulttuuritoimi ja Palmenia. Seminaareja järjestettiin kaksi kertaa vuodessa, kunkin tammikuun ja syyskuun viimeisenä lauantaina. Seminaareihin liittyi neljä kirjoituskilpailua ja neljä julkaisua.

Seminaarit:

Junan tuomia ja viemiä 2005

Lentävä kalakukko, elokuvien rautatie 2006

Asemarakennukset, yömajat, asemaravintolat 2006

Ratojen rakentamisvaihe 1860-1870-luvuilla 2007

Idän pikajunan arvoitus, rautatiet ja kirjallisuus 2007

Rautatiet vuonna 1918 2008

Rautatiet 1920-1930-luvuilla 2008

Naiset rautateillä 2009

Rautatieläisjärjestöt paikkakunnan toimijoina 2009

Rautatiet talvisodan elinhermona 2010

Rautatienaisten ja ratajätkien jäljillä 2010

Sota-ajan junamatkat 2011

 

Kirjoituskilpailut:

Kouvolan rautatieaiheinen kirjoituskilpailu 2006-2007

Kouvolan rautatieaiheinen runo- ja laulukilpailu 2007-2008

Kouvolan rautatieaiheinen kirjoituskilpailu, Naiset rautateilla 2008-2009

Kouvolan rautatieaiheinen kirjoituskilpailu, Junalla sotaan ja sotaa pakoon 2009-2010

Rautatieaiheiset kirjoituskokoelmat:

Kiskot vievät eteenpäin 2008

Junan ikkunasta, laulu- ja runokilpailun parhaat 2010

Junalla sotaan ja sotaa pakoon 2011

 

D) Kouvolan historia-aiheiset muistelmateokset

Kouvolan historiaa muistelevat kirjat ovat syntyneet vetämissäni Kouvolan historiaa muistelevissa ryhmissä. Kunakin vuonna valitsimme aina tietyn lohkon muistelun kohteeksi ja tekemäni ohjelman mukaan aloimme kirjoittaa tekstejä. Näin syntyivät seuraavat kirjat:

Kadonnutta Kouvolaa etsimässä 1995

Asemakylästä risteysasemaksi 1996

Mieleenjääneitä kouvolalaisia 1997

Vanhojen talojen tarinaa 1998

Kouvolan kasarmin historiikki 1999

Kouvolan vanhaa Käpylää 2000

Kaunisnurmi ja kirkonmäki 2001

Elämää eteläisessä Kouvolassa 2002

Meitä on moneksi 2003

Nyt myö tultii 2007

Keskustan talojen tarinaa 2008

Vanhalta torilta Kalevankadulle 2009

Kouvolan kansalaisopiston historia kirjassa Juuri tätä olen aina halunnut tehdä –

Opistotyötä 90 vuotta Pohjois-Kymenlaaksossa (mukana lähiopistot) 2010

Kulttuuripaloja Kouvolasta 2011

Kouvolan patsaita ja muistomerkkejä 2013

Minun Kouvolani, runoteos 2019

 

E) Vetämieni Kouvolan kansalaisopiston kirjoittajaryhmien antologiat:

Virpojat 1992

Sulkakynä 1993

Henkireikä 1994

Siivet 1995

Minulleko lopputili? 1996

Kammiovärinää 1997

Vesimies, näytelmä 1999

Päästöjä 2001

Luonnonvaloa 2005

Säröjä 2006

Solinaa 2007

Maistelua 2008

Terälehtiä 2009

Irtokiviä 2010

Maahan ripustetut 2011

 

F) Vetämieni Kouvolan kansalaisopiston elämäkertakirjoittajien antologiat:

Kuuntelen Hiljaa 2000

Elettiinpä ennenkin 2008

Menneen jäljillä 2009

Eilistä etsimässä 2010

Lapsen silmin 2011

Elämä edessä 2012

Maailmalle 2013

Ruuhkavuodet 2014

Vielä Ehtii 2015

Lapsuusvuodet 2016

Nuoruusvuodet 2017

Voimavuodet 2018

Kuuskymppiset 2019

Käännekohtia 2020

Käännekohtia II 2021

 

G)Teatterimatkoja sekä runo- ja teatteriesityksiä vuosina 1986-2011

Viimeisten 25 vuoden aikana olen kansalaisopiston nimissä järjestänyt noin 120 teatterimatkaa, keskimäärin viisi matkaa vuodessa pitkin Etelä-Suomea Kuopiota ja Tamperetta myöten. Matkoilla on ollut mukana keskimäärin 20-30 henkeä. Olen koko ajan ollut matkojen suunnittelija, markkinoija ja vetäjä.

Noin 40 runomatineaa ja vähintään 100 erilaista teatteriesitystä

Yhdessä kansalaisopiston runoryhmän kanssa olen järjestänyt viimeisten 20 vuoden aikana noin 40 runomatineaa, vähintään kaksi eri matineaa vuodessa. Kutakin matineaa on esitetty kausittain noin kymmenen kertaa, neljä esitystä julkisesti kaikelle kansalle ja puolen tusinaa esitystä eri vanhainkodeissa. Eli kaiken kaikkiaan noin 400 runoesitystä.

Vedin erityisesti 1990-luvulla, kaiken kaikkiaan yli 10 vuoden ajan, vuosittain useita teatteriryhmiä, joiden kanssa teimme runsaasti esityksiä. Keskimäärin minulla oli vuosittain 5-7 teatteriryhmää, jotka kaikki tekivät syksyin keväin oman esityksensä. Koska monilla produktioilla oli useita esityksiä, esitysten määrä lienee useita satoja. Taustatöihini kuului klassikkonäytelmien sovituksia, satujen sovituksia ja uusien näytelmien kirjoittamista etenkin lasten teatteriryhmiin.

H) Oma kirjoittaminen

Olen kirjoittanut vuodesta 1986 säännöllisesti paikalliseen Seiskaan/Varttiin erilaisia kulttuurijuttuja. Yli 20 vuotta tein lehteen viikoittain Kulttuuripalat-nimistä koko sivun palstaa. Vuosina 2006-2009 kirjoitin myös Eteenpäin-lehteen. Kirjoituksiani on satunnaisesti ollut myös muissa lehdissä ja Kouvolan Sanomissa on ollut runsaasti yleisönosastokirjoituksia.

Koonnut 29.3.2011 Ritva Sorvali, lisäyksiä mm 2016 ja 2020