Tekijä: ritva.sorvali

  • Laitureita Kymijoen varteen

    Laitureita Kymijoen varteen Jukka Yrjönen kirjoitti tällä palstalla ansiokkaasti Kymijoen valjastamisesta onkijoiden käyttöön. Tähän tarkoitukseen tarvittaisiin laitureita. Varmaan onkiminenkin onnistuu paremmin laiturilta kuin rannalta ja samalla saa paremman näkökulman uljaaseen jokeemme ja laiturilla voi ottaa jopa aurinkoa. Mutta uimaan meno mutapohjaiselta rannalta ilman laituria on nykytermein ilmaistuna suorastaan haasteellista. Meno tosin saattaa vielä onnistua, mutta…

  • Kirkkopäivillä perustulosta ja silmiin katsomisesta

    Kirkkopäivillä perustulosta ja silmiin katsomisesta Kirkkopäivät Kouvolassa 22.-23.5.2015. Kouvolan kirkkopäivillä keskusteltiin muun muassa perustulosta, lastensuojelusta, kirkon lähetystyöstä, vallankäytöstä, ihmisten kohtaamisesta, radikalisoitumisen ehkäisemisestä, muutosjohtamisesta ja ilmastonmuutoksesta. Monet keskustelut menivät päällekkäin, piti valita. Yhtenä perusteena perustulolle esitettiin se, että meillä kaikilla on osuus aiempien sukupolvien työhön ja luonnonvaroihin. Koska nämä ovat myös nykyisen kansantulon pohjalla, meillä kaikilla…

  • Kaikki maahanmuuttajat Kouvolaan!

    Kaikki maahanmuuttajat Kouvolaan! Kiitos Saaga-juttuni palautteista napakoissa ja nettisivulla. Sain kimmokkeen tähän kirjoitukseen, kun luin tänään 19.5. 2015 napakoista, että vaikuttaa siltä kuin haluaisin kaikki maahanmuuttajat juuri tänne Kouvolaan. Kirjoittaja on oivaltanut aivan oikein. Tätä oikeastaan haluan. Kouvola on muuttotappiokunta ja voimakkaasti ikääntyvä kunta. Maahanmuuttajat ovat enimmäkseen nuoria ihmisiä, joten he vaikuttaisivat ikärakenteeseemme suotuisasti. Lisäksi…

  • Monikulttuurikeskus Saagalle turvattu tulevaisuus

    Monikulttuurikeskus Saagalle turvattu tulevaisuus Kouvolan Sanomat kirjoitti 13.5.2015, että ”Rahapula kurittaa Saagaa” ja kertoo jutussa, että Saagan pitää lähteä nykyisestä paikastaan Cumuluksen talosta liian korkean vuokran takia. Nyt yhdistykselle etsitään uusia tiloja. Kouvolan Sanomien jutussa sanotaan, että Kouvolan kaupunki on tukenut Saagaa tänä vuonna 1500 eurolla. Tämä summa on kuitenkin tarkoitettu vain toimintaan, ei vuokriin.…

  • Naiset liikkeelle Kouvolassa

    Naiset liikkeelle Kouvolassa Kympin nainen –tapahtuma kokosi la 16.5.2015 ainakin 1000 naista liikkumaan Kouvolan keskustan maastoon. Jäähallissa pohjustettiin tapahtumaa arvonnoilla ja verryttelyjumpalla. Siellä oli myös melkoisesti eri yrityksiä ja järjestöjä esittelemässä toimintaansa. Kun lähtöhetki koitti, tienoo täyttyi värikkäästä jonosta lenkkeilijöitä. Kukin sai mennä omaan tahtiinsa, kävellä tai juosta, pitemmän tai lyhyemmän lenkin. Sää suosi tapahtumaa,…

  • Paavo Ruotsalaisen ristiriitainen elämäntaival

    Paavo Ruotsalaisen ristiriitainen elämäntaival Joonas Kokkonen, Viimeiset kiusaukset. Libretto Lauri Kokkonen. Kapellimestari Esa Heikkilä, ohjaus Markku Arokanto. Lavastus ja puvut Tarmo Tanttu, valot Joni Pölkki. Piano Kirsi Saari ja Pekka Asikainen, urut Pekka Ainali, lyömäsoittimet Kari Ronimus. Tuotanto: Pohjois-Kymen musiikkiopisto. Ensi-ilta Kouvolan keskuskirkossa 13.5.2015. Viimeiset kiusaukset kertoo maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen viimeisistä hetkistä. Kuolinvuoteellaan hän käy…

  • Jäikö talo pimeäksi?

    Jäikö talo pimeäksi? Yhä pimenevä talo, käsikirjoitus Kristian Smeds. Ohjaus Ilmo Ranne. Vanhana rouvana Minna Sipinen ja muissa rooleissa Maija Raikamo. Esitys Kuusankosken teatterissa pe 17.4.2015. Yhä pimenevä talo alkoi katkeroituneen vanhan rouvan syyttävällä puheella. Rouva kohdisti puheensa kotiavustajaan, joka lähinnä kuunteli ja väisteli rouvan hyökkäyksiä. Mikään ei kelvannut rouvalle, vaan tämä tiuski ja äyski…

  • Loistava naisten juttu pienellä näyttämöllä

    Loistava naisten juttu pienellä näyttämöllä Elämän juhlaa, lauluja ja tositarinoita parisuhteesta. Tarinat Katariina Hakaniemen kirjasta Tahdoin. Dramatisointi ja esitys Elina Ylisuvanto. Pianisti Päivi Federley. Ensi-ilta Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä ti 21.4.2015. Yleisö kuunteli hiiskahtamatta kahden naisen esitystä Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä. Sekä lauluissa että puheissa kerrottiin siitä, miten vaikeaa on pitää yllä ihmissuhdetta, kun toinen…

  • Mitä on sovittu ja kenen kanssa?

    Mitä on sovittu ja kenen kanssa? Paavo Westerberg, Ranta. Ohjaus Heidi Koskinen. Rooleissa: Ilkka Ahti, Milla Raunio, Joonas Kilpeläinen, Janne Järvisalo, Sirpa Serovuo ja Satu Laiho. Ensi-ilta Mikä? Teatterissa pe 24.4.2015. Paavo Westerbergin Ranta osoittautui kohtuullisen haasteelliseksi näytelmäksi. Siinä puolen tusinaa henkilöä on sopinut tapaamisesta tietyssä paikassa, kursseilla. Ollaan jossain rannalla. Kurssilaiset kyselevät mitä tämä…

  • Ulla Tapaninen viihtyy lavalla

    Ulla Tapaninen viihtyy lavalla Ulla Tapaninen esitti 16.4.2015 Kouvolan Teatterin täydelle katsomolle, mitä on vanheneminen ja kelkasta tipahtaminen. Tapaninen talsi näyttämöllä verkkareissaan ja hupparissaan kuin kotonaan. Kiikkutuolista hän otti aina vauhtia uuteen aiheeseen, oikeastaan aiheet tuntuivat löytyvän luontevasti aina entisen aiheen hänniltä. Kun tarina esimerkiksi putkiremontista tai muistamattomuudesta alkoi laantua, tupsahtikin mieleen jokin uusia asia,…