Tekijä: ritva.sorvali
-
Koirapuiston henkilöt jäävät etäisiksi
Koirapuiston henkilöt jäävät etäisiksi Sofi Oksanen, Koirapuisto. Like 2019. Koirapuisto kuvaa naisia, jotka järjestävät lapsia varakkaille lapsettomille pariskunnille. Toiminta on keskittynyt Ukrainaan, jonka eri kaupunkeja ja maaseutua kirja pääasiassa kuvaa. Helsinki vuonna 2016 on tavallaan vain näköalapaikka, josta käsin sukelletaan Ukrainan vuosiin 2007-2009 ja 1992-1996. Kirjan ukrainalainen minä-henkilö on noussut maalaistytöstä ensin…
-
Maaseudulla on töitä
Maaseudulla on töitä Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla oli 30.3.20 artikkeli otsikolla Maaseudulla olisi töitä. Artikkelissa sanotaan, että Suomessa on tällä hetkellä lähes 250 000 työtöntä työnhakijaa ja että koronavirus pahentaa työttömyyttä nopeasti. Saman lehden sivulla A 10 onkin otsikko Lomautukset uhkaavat nyt satojatuhansia suomalaisia. Eli meillä on piakkoin puoli miljoonaa työnhakijaa. Tähän saumaan tieto siitä,…
-
Ylpeys estää sota-ajan pariskunnan sopimisen
Ylpeys estää sota-ajan pariskunnan sopimisen Sylvi Kekkonen, Amalia. Otava 1958. Romaani Amalia kuvaa aluksi jatkososan aikaa ja sitten sotienjälkeistä aikaa aina 1950-luvun lopulle. Kirjan nimihenkilö Amalia on maalaistalon emäntä, jonka aviomies Taavi kuolee sodassa. Amalia jää sotaleskenä hoitamaan tilaansa sekä Antti-poikaansa. Romaanin kiinnostavuuden kannalta olisi ollut parempi, että Taavi ei olisi kuollut tai…
-
Mikä Mauri on miehiään?
Mikä Mauri on miehiään? Ossi Nyman, Patriarkaatti. Teos 2019. Ossi Nyman kirjoitti esikoiskirjassaan Röyhkeys työttömyydestä. Tämä kirja herätti keskustelua pari vuotta sitten. Mutta mikä on Patriarkaatin aihe? Sehän kuvaa Mauria, joka päästyään armeijasta tappaa naispuolisen armeijakaverinsa. Kymmenen vuoden päästä risteilyllä hän ainakin yrittää tappaa vieraan naisen ja taas kymmenen vuoden päästä hän tekee…
-
Naisten kotirintama piti Suomea pystyssä
Naisten kotirintama piti Suomea pystyssä Heidi Köngäs, Mirjami. Otava 2019. Heidi Köngäksen Mirjami on sota-aikaan sijoittuva lukuromaani. Se kertoo sota-ajasta naisten näkökulmasta. Köngäksen edellisen romaanin Sandran päähenkilö Sandra on nyt parikymmentä vuotta vanhempi ison perheen äiti, hän on yksi näkökulmahenkilö. Muita ovat hänen tyttärensä Mirjami, Annikki ja Soili. Sandra yrittää pitää ruokahuushollin kunnossa.…
-
Kiusaaminen seuraa kuin varjo uhrin elämää
Kiusaaminen seuraa kuin varjo uhrin elämää Antti Rönkä, Jalat ilmassa. Gummerus 2019. Antti Rönkä kertoo parikymppisestä Aarosta, joka menee opiskelemaan Jyväskylään, mutta ei pääse sielläkään eroon kouluaikaisista kokemuksistaan eikä siitä pelon ja häpeän kierteestä, missä hän koko kouluaikansa eli. Huudot ääliö-Aaro seuraavat häntä, meni hän minne tahansa. Kirja on tehty niin, että vuorotellen…
-
Onko kaikki elämä arvokasta?
Onko kaikki elämä arvokasta? Riikka Pelo, Kaikki elävä. Teos 2019. Riikka Pelon kirjassa Kaikki elävä on oikeastaan kaikki. Kirjan yli 600 sivuun mahtuu nykynuorten välinen koulukiusaaminen, somemaailman isku vasten kasvoja, nuorten murrosiän myllerrys, avioerolasten ahdistus ja vanhempien samanaikainen epätoivo. Nämä asiat ahdistavat Auraa ja hänen äitiään Elleniä. Ilmeisesti kaikki tapahtuu Helsingissä, sillä eihän meillä…
-
Voiko linja-autoliikenteelle tehdä jotain?
Voiko linja-autoliikenteelle tehdä jotain? Kiitos linja-autojuttuni kommenteista nettisivulla ja napakoissa. Käytin linja-autoja jonkin verran niin kauan. kun ne hakivat asiakkaat Kouvolan Matkakeskuksesta. Muualta en ole kyytiin pyrkinyt. Useimmiten kyytiläisiä oli Helsinkiin asti 5-10 henkilöä. Mutta todennäköisesti vielä enemmän kuin matkustajat kuljettajaa työllistivät tavarat. Jokaisella väliasemalla, Elimäellä, Lapinjärvellä, Liljendalissa ja Porvoossa kuljettaja kantoi…
-
Lennot verolle, rahat raiteisiin
Lennot verolle, rahat raiteisiin Uudelta hallitukselta odotetaan ilmastotekoja. Yksi tällainen selkeä teko on tuntuvan lentoveron säätäminen. Lentomatkailu kasvattaa kunkin henkilön hiilijalanjälkeä enemmän kuin mikään muu elämänalue. Lisäksi lentovero on myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. Lentoverolla kerätyt rahat valtion kannattaa sijoittaa erityisesti raideliikenteeseen. Turun ja Tampereen suunta ovatkin jo saaneet tuulta purjeisiinsa, mutta hallituksen ei kannata…
-
Ratainvestoinnit liikkeelle
Ratainvestoinnit liikkeelle Jos hallitus haluaa tehdä ilmastotekoja, jos hallitus haluaa uusia työpaikkoja, jos hallitus haluaa saada koko Suomen tasapuolisesti vauhtiin, näihin kaikkiin asioihin on olemassa oiva keino: ratainvestoinnit liikkeelle. Joten kannattaako tätä asiaa enää jarrutella. Turun ja Tampereen suunta ovat pitäneet ääntä itsestään jo kauan, sanoin itä. Vaikka nopea itärata ei liene vielä kaikilla…