Kategoria: Ritvan kulttuuripalat
-
Loppu pilaa pakomatkaelokuvan
Loppu pilaa pakomatkaelokuvan He ovat paenneet, uusi kotimainen elokuva. Ohjaus ja käsikirjoitus Jukka-Pekka Valkeapää. Päärooleissa Roosa Söderholm ja Teppo Manner. Elokuva He ovat paenneet kertoo Raisasta ja Jonista, jotka pakenevat koulukodista. Elokuva on kielletty alle 16-vuotiailta ilmeisesti lopun tapahtumien takia,. Niinpä olisinkin miettinyt, kannattaako lopun saarikohtaus laittaa elokuvaan ja tällä tavalla karsia katsojia. Tuo kohtaus…
-
Helenen taiteilijantie monologina
Helenen taiteilijantie monologina Rakel Liehu & Aino Piirola, Helene. Monologi Helene Schjerfbeckin elämästä. Roolissa Helka Periaho. Vierailuesitys Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä 15.10.2014. Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862-1946) maalasi yli 70 vuotta ja häneltä tunnetaan yli 1000 teosta. Kouvolan Teatterissa nähty monologiesitys kertoi intohimoisesta naisesta, joka vaikeuksistaan huolimatta puursi eteenpäin taiteen tekemisen tiellä ja on sittemmin saanut…
-
Lauluja ja runoja surusta ja rakkaudesta
Lauluja ja runoja surusta ja rakkaudesta Ikuisesti sinun. Dramaturgia ja ohjaus Kaisa Leppänen, musiikin sovitus ja uudet biisit Mikael Saari. Pianisti ja musiikin sovitus ja ohjaus Anu Silvasti. Näyttämöllä Kaisa Leppänen ja Mikael Saari. Vierailuesitys Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä 9.10.2014. Ikuisesti sinun aloitti vakuuttavasti sarjan vierailuesityksiä, joita Kouvolan teatterissa on tänä syksynä puolen tusinaa. Näyttämöllä…
-
Menneen maailman musikaali
Menneen maailman musikaali Frank Loesser-Abe Burrous, Kuinka menestyä vaivatta liike-elämässä? Ohjaus Markku Nenonen. Musikaali Helsingin kaupunginteatterissa to 2.10.2014. Helsingin kaupunginteatterin musikaali ”Kuinka menestyä vaivatta liike-elämässä” on menneen maailman teos. Se kertoi ilmeisesti amerikkalaisesta yrityksestä 1960-luvulla. Sihteereitä oli kuvatussa firmassa paljon ja kaikki he halusivat naimisiin ja naimisiin tietenkin mahdollisimman hyvässä asemassa olevan miehen kanssa. Miehet…
-
Paras mahdollinen maailma jäi hämäräksi
Paras mahdollinen maailma jäi hämäräksi Paras mahdollinen maailma. Käsikirjoitus Veikko Nuutinen, ohjaus Akse Pettersson. Näyttämöllä Noora Dadu, Joonas Heikkinen ja Jukka Ruotsalainen. Esitys Takomo teatterissa Helsingissä pe 3.10.2014. En löytänyt tarttumapintaa Takomon esitykseen, en tajunnut mistä siinä oli kysymys. En myöskään löytänyt siitä yhtään henkilöä, johon olisin voinut samaistua, jonka kohtalosta olisin kiinnostunut. Esitys oli…
-
2-vuotias Saaga – syrjinnästä vapaa alue
2-vuotias Saaga – syrjinnästä vapaa alue Kouvolan kansainvälinen kohtaamispaikka eli Saaga on toiminut Kouvolan keskustassa Asemakadulla jo kaksi vuotta. Siellä ovat sekä maahanmuuttajat että kantakouvolalaiset voineet tutustua toisiinsa. Saaga juhli synttäreitään 25.9. ja samalla julkaistiin maahanmuuttajien tarinoista koottu kirja Uudet juuret. Aikuisväestölautakunnan puheenjohtaja Jouko Leppänen kertoi avajaissanoissaan, että Suomen ulkopuolella asuu tällä hetkellä 758 000 suomalaissyntyistä…
-
Kouvolalaisnaisten näyttely taidemuseossa
Kouvolalaisnaisten näyttely taidemuseossa Raakel Kuukka, Mistä tulen, minne menen?. Valokuva- ja videonäyttely. Leena Puolatie, Savun värit. Muistonäyttely. Poikilon taidemuosessa 25.9.2014-18.1.2015. Kouvolan taidemuseossa avattiin kahden kouvolalaisen/kouvolaissyntyisen taiteilijan näyttely. Valokuvaaja Raakel Kuukka on syntynyt 1955 Muhniemellä evakkoperheeseen. Hänen näyttelynsä nimi Mistä tulen, minne menen? kertoo tästä aihepiiristä, ja hänen valokuvansa on otettu pääosin lähipiiristä, perheestä ja sukulaisista.…
-
Kansallisteatterin Persona ei kunnolla avautunut
Kansallisteatterin Persona ei kunnolla avautunut Ingmar Bergman, Persona. Suomennos ja ohjaus Michael Baran. Lavastus ja puvut Tarja Simonen. Päärooleissa Marja Salo ja Minka Kuustonen. Esitys Kansallisteatterin Omapohjassa 11.9.2014. Kansallisteatterin Persona on kahden naisen näytelmä, toinen puhuu ja toinen ilmeisesti vain kuuntelee ja ajattelee. Molemmat tuijottavat paljon sekä toisiaan että yleisöä, esityksessä on pitkiäkin hetkiä, jolloin…
-
Kouvolalaista kesänviettoa 1950-luvulla
Kouvolalaista kesänviettoa 1950-luvulla Päivi Mikkelä, Ensi kesänä taas. Kotka 2014. Päivi Mikkelä kertoo Kulon perheestä, joka on tottunut viettämään kesiään Rantalan talon pihapiirissä, jossain Valkealan maaseudulla. He asuvat kauppalassa, Kouvolassa, vaikka kauppalan nimeä ei kirjassa mainita. Puhutaan kuitenkin Lukonmäestä, Palomäestä, Salpausselänkadusta, lyseosta ja tyttölyseosta, radan alapuolesta ja monista muista tutuista paikoista. Kulon perhe viettää kesää…
-
Sota rikkoi ihmiset
Sota rikkoi ihmiset Anitta Kaitajärvi, Rikotut kuvat. Myllylahti 2014. Anitta Kaitajärvi kirjoittaa sotien jälkeisestä tilanteesta, lähinnä 1940-luvun lopusta. Tuolloin miehet palasivat rintamalta, sotavankeudesta ja kuka mistäkin. Vaikka ennen sotia oli menty innoissaan naimisiin, sota oli muuttanut monet asiat. Romaanin kuvaamassa perheessä oli luultu että poika ja aviomies Asser oli kuollut sodassa. Sankarihaudalla oli hänen laattansa,…