Kategoria: Kirja-arvosteluja, ks. myös Ritvan dekkarinurkka
-
Nuori mies yrittää löytää paikkaansa suomettumisen ajan Suomessa
Nuori mies yrittää löytää paikkaansa suomettumisen ajan Suomessa Olli Jalonen, Stalker-vuodet. Otava 2022. Vuoden 2022 kaunokirjallisuuden finlandiaehdokas. Olli Jalonen kuvaa Stalker-vuodet kirjassaan Suomen ilmapiiriä 1970-luvulta alkaen. Tuolloin elettiin suomettumisen viimeisiä vuosikymmeniä, joiden aikana kirjan päähenkilö siepataan vakoilemaan koulukavereitaan. Kirjan päähenkilöllä ei ole nimeä, kutsun häntä Stalkeriksi. Hän on syntynyt samana vuonna kuin kirjailija eli vuonna…
-
Kirkkojärven kunnassa tapahtuu
Kirkkojärven kunnassa tapahtuu Anneli Kanto, Haihtuneet. Crime Time 2023. Anneli Kanto kuvaa uusimmassa kirjassaan pientä kuntaa, jonka suurin työllistäjä maalitehdas on juuri tehnyt konkurssin. Tehtaan omistaja on kadonnut aikaisemmin, samalla on kadonnut kaksi nuorta tyttöä. Nuorisoseuratalolla rukoilevat vimmatusti veripuhtaat, paikallinen uskonlahko. Näkijä, ennustaja, tulee kuntaan ja asettuu asumaan vuokraamaansa tyhjillään olleeseen omakotitaloon. Näkijä haluaa asiakkaita,…
-
Oopperalaulajatar Ritva Auvinen loi itselleen pitkän ja voittoisan uran
Oopperalaulajatar Ritva Auvinen loi itselleen pitkän ja voittoisan uran Satu Strömberg, Ujo diiva. Avain 2022. Oopperalaulajatar Ritva Auvinen (synt. 1932) on hurmannut laulullaan sekä konserttiyleisöjä että oopperayleisöjä 1960-luvulta 2010-luvulle, eli yli 50 vuoden ajan. Ritva Auvinen syntyi Karjalassa Kuokkaniemen kylässä perheen yhdeksänneksi lapseksi. Isä oli kansakoulun opettaja, ja opettajan luontaisetuihin kuului tuolloin puutarha, laidun ja…
-
Kaisa Tammi kuuntelee naisvankejaan
Kaisa Tammi kuuntelee naisvankejaan Kaisa Tammi, Naisvankilan pomo. WSOY 2022. Kaisa Tammen Naisvankilan pomo kertoo naisvankien asemasta suomalaisissa vankiloissa 1990-luvulta tähän päivään eli noin 30 vuoden ajalta. Kaisa Tammi on kirjoittanut omaelämäkerran, jonka pääpaino on hänen vankilatyössään. Hän meni kesätöihin Katajanokan vankilaan jo parikymppisenä ja jäi sille tielleen. Ensin hän opiskeli psykologiksi ja oli töissä…
-
Pitääkö uhrin edelleen hävetä ja vaieta?
Pitääkö uhrin edelleen hävetä ja vaieta? Susanna Hast, Ruumis / Huoneet. S&S 2022. Susanna Hast kirjoittaa varhaismurrosiässä kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta, jota jatkui useamman vuoden ajan. Tuolloin häneltä katosi tavallaan tulevaisuus, hänestä tuli pelkkä ruumis. Hast muistelee, missä mitäkin tapahtui, saaressa, kellarissa, parkkihallissa, huoneessa, rivitalossa, kerrostalossa. Hän olettaa, että hahmottelemalla paikan, hän pystyy paremmin muistamaan tapahtumia.…
-
Opettajan väsymys ja masennus
Opettajan väsymys ja masennus Tommi Kinnunen, Pimeät kuut. WSOY 2022. Tommi Kinnunen kirjoittaa opettajan työstä. Romaani Pimeät kuut on sijoitettu lukuvuoteen 1947-1948 ja jonnekin Suomi-neidon vyötärölle lähelle Neuvostoliiton rajaa. Kuvattu opettaja on 60-vuotias Elna Suorajärvi. Elna on opettanut lapsia monissa kouluissa eri puolilla Suomea, mutta nyt eläkeiän kynnyksellä hän on joutunut lahoavan parakkikoulun opettajaksi soutumatkan…
-
Naisen ei ollut suotavaa kulkea yksin öiseen aikaan
Naisen ei ollut suotavaa kulkea yksin öiseen aikaan Silja Koivisto, Sataman kapakan Hilda. Johnny Kniga 2022. Sataman kapakan Hilda on kunnianosoitus kaikille niille naisille, jotka ovat joutuneet repimään leipänsä milloin milläkin tavalla. Kirjan nimihenkikö Hilda Hakkarainen (1902-1939) syntyi Leppävirroilla ja muutti Kotkaan useammankin kerran, mutta viimeksi 1930-luvulla. Tästä jaksosta kirja kertoo. Kotkassakin vaikutti 1930-luvun alussa…
-
Naisten välistä rakkautta 1930-luvulla
Naisten välistä rakkautta 1930-luvulla Anna Englund, Lautapalttoo. Siltala 2022. Lautapalttoo kuvaa kokkolalaista perhettä, joka tekee ruumisarkkuja, kirstuja, lautapalttoita. Perheeseen kuuluu vanha emäntä Manta, isäntä Ilmari ja miniä Elena. Vanha isäntä Anton on vastikään haudattu. Eletään vuotta 1931 Kokkolassa. Lautapalttoon työt on jaettu niin, että Ilmari tekee puutyöt, sahaa, naulaa ja maalaa arkut. Elena tekee sisäpuolelle…
-
Naiset kannattelevat Pajareiden toista osaa
Naiset kannattelevat Pajareiden toista osaa Kari Valto, Keisari. Pajarit II. Reuna 2022. Kari Valto jatkaa Keisarissa elimäkeläisen sukunsa tarinaa. Eletään vuosia 1928-1929. Viinan salakuljetus ei ole enää niin voimallista kuin se oli edellisessä kirjassa Pajareissa, mutta edelleen juodaan ja pyssyt paukkuvat. Pääosin pysytään Elimäen maisemissa, muutaman talon pihoilla ja metsissä. Miehet ovat edelleen päärooleissa. Ilmari…
-
Tiu tau tilhi kertaa kulttuurihistoriaamme
Tiu tau tilhi kertaa kulttuurihistoriaamme Juha Hurme, Tiu tau tilhi. Teos 2022. Juha Hurme Tiu päästelee estoitta menemään, kun hän esittelee laulun Tiu tau tilhi syntyyn vaikuttaneita henkilöitä sekä näiden sukulaisia ja muita aikalaisia. Myös tilhen sukupuu ja lukuisat eri nimitykset käydään läpi, sama juttu pihlajan kanssa. Sekä tilhi että pihlaja ovat myös mytologisia olentoja,…