Runoilijan ja suomentajan elämäntarina

Mikko-Olavi Seppälä- Riitta Seppälä, Aale Tynni  Hymyily, kyynel, laulu. Wsoy 2013.

Runoilija ja suomentaja Aale Tynnin (1913-1997) tuotanto yltää 60 vuoden ajalle. Hän aloitti jo 1930-luvulla ja vielä 1980-luvullakin ilmestyi teoksia. Tunnetuin Tynni on runoilijana, mutta ehkä vielä suuremman työn hän on kuitenkin tehnyt erityisesti runouden suomentajana.

Pääosa kirjan lähes 500 sivusta keskittyykin Tynnin kirjailijakehitykseen, opiskeluihin, lukemiseen, kirjoittamiseen, kritiiikkeihin, opintomatkoihin ja yhteistyöhön alan ihmisten kanssa. Merkittävin yhteistyökumppani taisi olla kirjailija ja tutkija Martti Haavio, josta vuonna 1960 tuli myös Tynnin toinen aviopuoliso.

Jonkin verran kirjan alussa on kuvauksia Inkerinmaalta, josta Tynnin vanhemmat vuonna 1919 muuttivat Suomeen. Lapsuudenkoti Helsingissä vaihtui aluksi tiuhaan tahtiin, mutta vähitellen seitsenlapsinen perhe löysi paikkansa ja lapset rupesivat käymään koulua. Aale Tynnin ensimmäinen avioliitto historiantutkija Kauko Pirisen kanssa alkoi sotavuosina ja jatkui kangerrellen 1950-luvun lopulle.

Laajin henkilökohtaiseen elämään kuuluva jakso onkin Aale Tynnin ja Kauko Pirisen avioerotaistelu, jota käytiin lähes koko 1950-luvun ajan sekä kotona että kaikissa oikeusasteissa. Tälle episodille kirjassa on uhrattu kolmisenkymmentä sivua. Tämä on tarpeellinen luku, sillä maallikkokin voi hyvin ymmärtää, että tuo aika ei voinut olla jättämättä jälkiä perheen kolmeen lapseen, joista kiisteltiin koko ajan.

Heti avioeron tultua voimaan, Aale Tynni ja leskimiehenä jo lähes 10 vuotta elänyt Martti Haavio avioituivat. Tämän jälkeen he tukivat toisiaan sekä kotona että kirjailijantöissään ja tutustuivat toistensa lapsiin.

Uskon että tämä Aale Tynnin elämäkerta antaa sekä nykyrunoilijoille että kääntäjille hyvän kuvan siitä, millaista runoilijan ja kääntäjän työ oli Tynnin aikana. Tynni tuntui olevan lähes koko tuotantonsa ajan ikään kuin irrallaan valtavirrasta, ikään kuin vanhanaikainen. Hän kirjoitti mieluiten mitallista ja loppusointuista runoutta, jota alettiin 1950-luvulta lähtien pitää aikansa eläneenä.

Tynni puhui myös rytmi edellä kääntämisestä eli siitä, että kääntäjän on kunnioitettava alkuperäisen runon rytmiä. Se on osa runon sanomaa. Tästä kannastaan Tynnin oli sittemmin hieman annettava periksi, mutta omasta runoudestaan hän ei edes 1970-luvulla saanut rytmiä onneksi kokonaan häivytettyä.                    

Kirjan kirjoittajat Aale Tynnin tytär Riitta Seppälä ja tyttärenpoika Mikko-Olavi Seppälä ovat käyneet läpi melkoisen kirjemäärän, haastatelleet elossa olevia sukulaisia ja tutkijoita, käyneet läpi Tynnin tuotantoa, Suomen historiaa, Suomen kirjallisuuden historiaa ja Tynnin vuosikymmenistä kirjoitettua tutkimusta. Kaikista lähteistä on lähdeviitteet ja kirjan lopussa on runsas kirjallisuusluettelo ja henkilöluettelo. Jonkin verran kirjassa on myös mustavalkoisia valokuvia.

Kyseessä on melkoinen järkäle suomalaista kulttuurihistoriaa.

Ritva Sorvali