Laestadiolaisäidin raskauskujanjuoksu
Pauliina Rauhala, Taivaslaulu. Gummerus 2013.
Pauliina Rauhala kuvaa Taivaslaulussa nuorta laestadiolaisparia, joille syntyy lapsi joka vuosi. Kun Vilja on ollut jo viisi kertaa raskaana, näyttää raskaustesti taas positiivista. Tällä kertaa tulossa on kaksoset. Tilanne murtaa Viljan, hän joutuu hoitoon.
Pauliina Rauhala kuljettaa tarinaa vuoroin nykyajassa vuoroin nuorten lapsuudessa, nuoruudessa, seurustelussa ja avioliiton alkuajoissa. Kirjan yhtenä juonteena ovat myös miehen Aleksin heidän uskonnollista yhteisöään arvioivat blogikirjoitukset, joihin tulee vastineitakin.
Välillä teksti on kuin runoa, kun nuori äiti liekuttaa lastaan ja laulaa tälle kansanlauluja tai virsiä. Välillä ollaan koko perhe suviseuroissa, joissa uskonto tunkee aamusta iltaan joka tuutista myös perheen makuuvaunuun. Viljan silmissä näyttää siltä, että kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset ovat raskaina tai imettävät.
Heidän uskonnollinen yhteisönsä on kuin vankila, siellä on tavallaan turvallista, mutta jokaisen täytyy noudattaa samaa kaavaa. Vilja on opiskellut taiteilijaksi, hän haluaisi tehdä muutakin kuin synnyttää jatkuvasti uusia lapsia. Mutta vaikka Vilja kokee tilanteen monella tavalla ahdistavaksi, romaanin pääsävy on myönteinen.
Tämä johtuu siitä, että pariskunnan keskinäinen suhde on niin avoin ja toisiaan tukeva. Vilja ei ole hellan ja nyrkin välissä, vaan Aleksi tukee häntä kykyjensä mukaan ja tekee lopulta oman ratkaisunsa. Toivottavasti Taivaslaulu herättää keskustelua etenkin laestadiolaisten omassa piirissä. Siihen kirja aidosti pyrkii.
Ritva Sorvali