Valkealan Elmo taisteli itsensä kuiville sateen läpi

Elmo. Käsikirjoituksen olivat Juhani Peltosen romaanin pohjalta sovittaneet Jussi Helminen ja Jari Juutinen. Ohjaus Veli-Matti Karén. Nimiroolissa Kimmo Puhakka. Ensi-ilta pe 19.7.2013 Valkealan kesäteatterissa..

Tänä kesänä ei ole tarvinnut kärvistellä sateessa kesäteatterin katsomossa ennen kuin Valkealan Elmon ensi-illassa. Ennen väliaikaa satoi puuskittain, mutta väliajan jälkeen lähes koko ajan. Elmosta muodostui sekä esittäjille että yleisölle voimainkoitos juuri säätä vastaan. Molemmat läpäisivät kokeen.

Tarina kertoo ihmepojasta Elmosta, jolla on tukassaan useita pyörylöitä, mistä jo vanhemmat ounastelevat, että pojasta tulee vielä jotain. Pojasta tuleekin monenlainen ihmemies, urheilusankari. Ei ole sitä urheilulajia, jossa Elmo ei olisi maailman paras. Loppujen lopuksi Elmo voittaa yksinään muun maailman jalkapallo-ottelussa. Mutta menestys vaatii veronsa, kuten tarina kertoo.

Kimmo Puhakka esitti Elmon tavallisena suomalaisena, ilmeettömänä yksinäisenä sutena, joka tuli, näki ja voitti. Toisena urheilusankarina esityksessä kunnostautui Deniz Kaya, joka hurmasi etenkin liikunnallisuudellaan ja ilmeikkyydellään. Sekä romaniroolit että erimaalaisten ihmisten roolit sujuivat häneltä kuin leikiten.

Lehmusmetsän perhe ahkeroi monissa rooleissa pienimmästä isoimpaan. Timo Lehmusmetsä esitti muun muassa kahta jalkapallojoukkuetta, Petra Lehmusmetsä vähintään seitsemää eri roolia, joista etenkin romaniroolit jäivät mieleen. Hannele Ollikainen taisi olla esityksen roolikuningatar lähes 10 roolillaan.  Myös Teräväiset kunnostautuivat sekä kertojina että muissa rooleissa.

Ohjaaja Veli-Matti Karén oli satsannut paljon lauluun, liikuntaan ja joukkokohtauksiin. Etenkin lasten yhteisesiintymiset viehättivät ja huvittivat. Kun mentiin uuteen maahan, tuota maata esitettiin monesti jollain tanssilla ja/tai laululla. Erityisesti Andeille menoa kuvattiin hienosti tällaisella tanssilaululla. Mahtava oivallus oli urheiluharjoitusten vaatiminen musikaalin lauluilla kuten Muistathan kai -laululla.

Aivan lopulla ohjaajan liikunnalliset oivallukset vähenivät ja puhe nousi päärooliin. Mutta kokonaisuutena Elmo oli melkoista teatterin keinojen ilotulitusta. Erittäin hyvää oli esimerkiksi kohtausten napakka lopetus kautta linjan. Joten ilmojen paranemisen myötä esitykselle ei voi muuta toivoa kuin runsasta yleisöä. Tuskinpa missään esityksessä kuitenkaan enempää sataa kuin ensi-illassa.

Ritva Sorvali

    .