Popula pyrkii pääministeripuolueeksi

Pirjo Hassinen, Popula. Otava 2012.

Pirjo Hassinen kuvaa romaanissaan Popula havainnollisesti uuden populistisen puoleen valtaannousua Suomessa. Puolue saa edustakuntavaaleissa nelisenkymmentä kansanedustajaa ja puolen tusinaa ministerinsalkkua. Mutta tämä on vasta välivaihe, Jukka Kalmarin johtama puolue tähtää pääministeripuolueeksi.

Polula vastustaa EU:ta, maahanmuuttoa ja modernia taidetta. Puolue kerää riveihinsä eri tavalla pettyneitä ihmisiä, mutta vastaako se jäsenistönsä toiveisiin? -Lupaus myy paremmin kuin lupauksen täyttäminen, neuvoo puoluejohtaja Jukka Kalmari. -Ihmisille on annettava lupaus jostakin, jonka toteutumista on helppo siirtää ja siirtää. Lupaus ja odotus, se on se juttu.

Kalmari myös maalailee kannattajilleen, miten politiikka tarjoaa helpon etenemisväylän. –Sanokaa yksikin toinen ammatti, johon pääsee opiskelematta, niin vähällä vaivalla ja helposti kuin poliitikon työ. Populan syntyyn tarvittiin vain tyytymätön kansa ja ryssitty nykymeno. Voiko meillä on vahvempaa valtakirjaa kuin kansan vitutus?

Jukka Kalmari on ovela kettu, mutta hänellä on yksi pahe, alkoholi. Viinapäissään hän puhuu läpiä päähänsä ja avaa puolueensa ovet kaikenkarvaiselle porukalle. Uusnatsit rynnistävät sisään kovine puheineen ja vielä kovempine aseineen. Valtataistelu kiihtyy puolueen sisällä, Kalmarin pään menoksi punotaan sudenkuoppia, omat koirat purevat kovimmin.

Pirjo Hassinen kuvaa Populaan liittyviä tai sen liepeillä puuhaavia epäonnisia ihmisiä. Iso Perttu kokee epäonnistuvansa kaikessa, harrastajamaalari Pirjo ei saa ymmärrystä mistään. Pirjon tytär Rita joutuu äitipuoleksi Afrikasta adoptoidulle Tuulialle, josta tulee kirjan lopulla populalaisten vihan kohde. Huumekauppiaat liikkuvat puolueen tuntumassa.

Kirjailija Pirjo Hassinen kokee vastuuta nykyisistä äärioikeistosuuntauksista ja antaa asioiden mennä kirjassaan aivan äärimmilleen. Kyseessä on opettavainen loppu, jonka pitäisi avata silmiä sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella. Pelkästään lietsomalla vihaa, kateutta, katkeruutta ja epäluuloa saadaan jotkut höyrypäät myös toimimaan, saadaan jopa aseet puhumaan.

Tällainen meno ei nyky-Suomessa toivottavasti kuitenkaan ole minkään varteenotettavan poliittisen puolueen tavoitteena. Ei etenkään sellaisen puolueen, joka havittelee pääsevänsä pääministeripuolueeksi.

Ritva Sorvali