Kiellettyä rakkautta sodan ja työn keskellä

Isäni Ivan, kotirintaman arkea. Neirol-kustannus 2012

Ann Vidgren kuvaa toisessa romaanissaan vuosia 1942-1944 maalaistalossa, jonka töitä puurtavat vanhaemäntä Elma, nuoriemäntä Martta ja sotavanki Ivan. Ivan oppii nopeasti talon töille katsomalla miten muut tekevät, hän ahkeroi sekä pellolla että navetassa.

Kirjan alussa talon ainoa poika kaatuu rintamalla ja Martta jää odottamaan tämän lasta. Pian syntyykin Helmi, jonka kätilönä häärää Ivan. Ivan osaa myös hoitaa lasta, nukuttaa, leikittää, laulattaa. Oikeastaan on vaikea kuvitella sopuisampaa huushollia kuin tämän Harjun talon elämä.

Kirja levittäytyy myös ympäri kylää. Nuoret lotat pitävät viikoittain ompeluseurojaan ja vaihtavat kirjekuulumisiaan. Neulomuspaketteja lähetetään solkenaan rintamalle lämmikkeeksi. Kylän emännät kulkevat toisissaan puhumassa huoliaan.

Työ tunkee esiin kaikkialta. Lapset ja vanhuksetkin ahkeroivat. Talkoita pidetään tämän tästä, ja niissä huhkitaan aamusta iltaan. Elma käy välillä kirkolla kermapullo käsilaukussaan vaihtamassa sillä muutaman metrin kangasta. Kaikenlainen vaihtaminen on muutenkin päivän sana. Ylipäätään pula-ajan ja korttiajan kuvaamiseen Ann Vidgren on panostanut paljon.

Kirjan uskalias rakkaustarinankin peittyy paljolti työn alle. Oikeastaan olisin toivonutkin, että merkkejä orastavasta rakkaudesta olisi näkynyt enemmän jo aiemmin, yhdessä viipyilyinä, katseina, kosketuksina, odotuksina. Nyt vaikutti siltä, että rakastavaiset olivat ikään kuin lukijalta salaa hoitaneet suhdettaan. Joten heti kun Elma lähti sukulaisiin, pantiin toimeksi.

Hyvin oli kuvattu myös Elman kiukku miniän tekojen takia ja tuon kiukun hiljainen taittuminen hyväksynnäksi. Kaksi kertaa tämä nainen joutui käymään hautausmaalla puhumassa harmistaan vainajilleen. Mutta kun Elma asian hyväksyi, siihen ei enää palattu. 

Vidgren kuvaa erinomaisesti sitäkin, miten pärjää vaikean asian kanssa koko kylän valvovan silmän alla. Pärjää kun sanoo itse reilusti miten asiat ovat. Tuolloin vie pohjan pahantahtoisilta juoruilta eikä kenelläkään ei ole enää nokan koputtamista.

Näin Martta ja Elma pärjäsivät myös Ivanin lähdön jälkeen. Ivan oli heille molemmille tuulahdus jostain uudesta, Ivan oli mies joka osasi arvostaa naista ja lasta. Tämä kirja on erinomainen kunnianosoitus Suomen kotirintamalle ja venäläisille sotavangeille.

Ritva Sorvali