Sylvi ja Anita sanailevat Kekkosesta

Panu Rajala, Sylvi ja Anita. Ohjaus Kari Rentola. Rooleissa Eeva-Liisa Haimelin, Heidi Herala ja Ville Sormunen. Esitys Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä pe 30.11.2012.

Helsingin kaupunginteatterin kantaesitys Sylvistä ja Anitasta koostuu pääasiassa naisten välisestä keskustelusta. Nämä puhuvat matkoilla, tapaavat sovituissa paikoissa, Anita tulee tapaamaan Sylviä tämän kotiin tai puhuvat yksikseen suhteestaan toisiinsa mutta etenkin presidentti Urho Kekkoseen. Sylvi oli vaimo ja Anita rakastajatar.

Osa repliikeistä on naisten yksinpuhelua. Jopa saman pöydän ääressä istuessaan, he käyttävät osan ajastaan puhumalla yleisölle ajatuksiaan. Osa repliikeistä on vuoropuhelua vieressä istujan kanssa. Lisäksi ilmaisu koostuu myös siitä, mitä ei sanota, mutta minkä yleisö oivaltaa muuten. 

Sekä Eeva-Liisa Haimelin Sylvinä että Heidi Herala Ainitana loivat uskottavan kuvan tilanteestaan. He olivat molemmat oman aikansa julkisuuden henkilöitä, joita seurattiin. Pääosin elettiin 1960-lukua. Etenkin Sylvi yritti pitää kiinni siitä, että ulospäin ei mitään näytetä, mutta myös Anita suurlähettilään puolisona oli tottunut etikettiin.

Kyseessä on siis neliödraama, jota etenkin virallinen Suomi seurasi. Presidentti Urho Kekkosesta on annettu kuva, että hänellä oli naisia siellä täällä. Esityksen perusteella vaikutti siltä, että Sylvi oli hyvin tietoinen kaikesta ja vaikutti olevan tyytyväinen siihen, että tällä kertaa kyseessä oli korrekti ja edustuskelpoinen nainen.

Esityksen ainoalla miehellä Ville Sormusella on suorastaan kahdeksan roolia. Paitsi Jaakkoa ja Urhoa hän muun muassa esittää adjutanttia, tanssikavaljeeria ja balettitanssija Maja Plisetskajaa. Sormunen luo eri rooleissaan myös miljöötä tähän erittäin askeettisesti lavastettuun esitykseen.

Tämän esityksen jälkeen voisi sanoa, että naiset maailmaa sittenkin pyörittävät. Kun he tekevät sen ovelasti, mies ei edes huomaa kuinka häntä viedään. 

Ritva Sorvali