Patriarkka pakottaa ajattelemaan elämäänsä

Juha Jokela, Patriarkka. Kansallisteatterin esitys to 25.10.2012

Kansallisteatterin uusi näytelmä Patriarkka on taitavasti toteutettu ja ajattelemaan sekä tuntemaan pakottava nykyelämän kuvaus.  Se kertoo kolmen pariskunnan nykyisyydestä ja menneisyydestäkin. Kuusikymppiset pariskunnat haarukoivat menneisyyttään ja huomaavat, mitä on tullut tehtyä ja mitä valitettavasti on jäänyt tekemättä. Nelikymppiset yrittävät elää arkeaan.

Pidin erityisesti siitä, että esitys on niin tiukka ja hyvin suunniteltu, että löysiä hetkiä ei juuri ole. Esitys ei kuitenkaan ole puhki ajateltu vaan siinä on runsaasti ilmaa katsojan oivalluksille. Henkilöt pohtivat elämäänsä rehellisen tuntuisesti, sanovat toisilleen hyvinkin suoraan kovia sanoja, mutta kaiken takana on pyrkimys parempaan.

Lavastus on viitteellinen, diakuvia, taustafondeja ja erilaisia ruokapöytäasetelmia, jotka työnnetään pyörien päällä näyttämölle henkilöineen kaikkineen ja taas kohtauksen lopussa vedetään pois. Kuvia zuumaamalla saa vaikuttavia elämyksiä, kuten esimerkiksi alun merenrantakuvassa. Esityksen laulut olisin kuullut mieluusti suomenkielisinä.

Patriarkasta jää vahva yhteisen kokemuksen tuntu. Sen lopussa kokee, että on yleisön ja esittäjien kanssa pohtinut oman elämänsä peruskysymyksiä, kenelle antaa aikaansa, ketä kuuntelee, uskaltaako ilmaista omia toiveitaan ja tarpeitaan vai alistuuko muiden ohjaukseen? Jos käsiohjelman tekstit oli tehty lukemista varten, mustetta olisi voinut käyttää hieman reilummin. Kuvat olivat hienoja.

Ritva Sorvali