Turvakoti keskustelun aloittajille

Olen samaa mieltä Sibylle Kingelinin kanssa siitä, että Suomessa ei uskalleta käydä kriittistä keskustelua (HS 24.7.2012). Surullista on jos sitä ei uskalleta käydä edes uuden tiedon kehdossa eli yliopistolla, kuten Kingelin kirjoittaa. Kilgelinin mukaan opiskelijat eivät uskalla kysellä eikä myöskään yliopiston henkilökuntapalavereissa hyvällä silmällä katsota kyseenalaistajia.

Vielä vaikeampi on saada keskustelua aikaan tavallisemmilla työpaikoilla. Käsitykseni mukaan johto on yleensä liian herkkähipiäinen ja ikään kuin kokee henkilökohtaisena loukkauksena, että sen ehdotusta käsitellään. Kuitenkin Suomen työpaikoilla on hyvin koulutettua väkeä, joilla voisi olla annettavaa muutenkin kuin tiukkaan rajatun toimenkuvan sisällä. Jostain syystä työnantajat eivät osaa, uskalla tai halua hyödyntää talossa piileviä voimavaroja.

Jotta Suomi pysyisi kartalla ja talous pyörisi edes nykyiseen malliin, meillä ei ole varaa jättää koulutetun väestön ideoita hyödyntämättä. Mutta jotta ihmiset uskaltaisivat avata suunsa, heillä pitäisi olla jokin turvatausta. Jos alijohto on tarpeeksi heikoilla, suunsa avaaja voi saada vaikka potkut. Ainakin hänet voidaan vaieta kuoliaaksi ja/tai siirtää vähempiarvoisiin tehtäviin.

Koska ylempi johto puuttuu hyvin nihkeästi jos ollenkaan alipäälliköiden tämäntapaisiin huseerauksiin ja työsuojeluporukat ovat hampaattomia, keskustelun aloittajat tarvitsevat jonkin muun tukevan selkänojan. Onko se nimeltään ”turvakoti”, keskustelufoorumi vai mikä? Jotain kättä pitempää pitäisi olla tarjolla ihmisille, jotka uskaltavat laittaa itsensä ja elämäntilanteensa likoon saadakseen tärkeäksi katsomansa asian edes keskusteluun.

Ritva Sorvali

Kouvola