Nuori mies yrittää löytää paikkaansa suomettumisen ajan Suomessa
Olli Jalonen, Stalker-vuodet. Otava 2022. Vuoden 2022 kaunokirjallisuuden finlandiaehdokas.
Olli Jalonen kuvaa Stalker-vuodet kirjassaan Suomen ilmapiiriä 1970-luvulta alkaen. Tuolloin elettiin suomettumisen viimeisiä vuosikymmeniä, joiden aikana kirjan päähenkilö siepataan vakoilemaan koulukavereitaan. Kirjan päähenkilöllä ei ole nimeä, kutsun häntä Stalkeriksi. Hän on syntynyt samana vuonna kuin kirjailija eli vuonna 1954. Stalker saa vakoiltavakseen joukon samana vuonna syntyneitä koulukavereitaan. Häneltä edellytetään, että hän pitää yhteyttä näihin henkilöihin, yrittää päästä sisälle näiden ajatteluun ja mielipiteisiin ja raportoi havaintojaan toimeksiantajalleen.
Kun Stalker alkaa pyristellä eroon yhä kiusallisemmaksi muuttuvasta tehtävästään, hän huomaa olevana eräänlaisessa verkossa. Kun hän vielä ajautuu töihin Indonesian suurlähetystöön ja joutuu siellä kirjoittamaan pelkästään Indonesiaa kehuvia tiedotteita ja oikomaan Suomen lehdissä olleita tietoja maan asioista, hän huomaa olevansa jo toisessa verkossa. Hän huomaa kadottavansa itsensä ja elävänsä muiden määräämässä maailmassa. Ainoastaan suhteet isään ja äitiin ovat entisellä mallillaan ja ikään kuin normaaleja.
Stalker on syntynyt Hämeenlinnassa, hän opiskeli Tampereella ja sai lähetystötyöpaikan Helsingistä. Hän ilmoittautui jatko-opiskelijaksi ja sai opiskelija-asunnon radanvarresta rakenteilla olevalta alueelta Kulomäestä. Jalonen kuvaa hienosti, kuinka alueen asukkaat keplottelevat toisiaan väistellen pitkospuita pitkin junaseisakkeelleen. Junalla kulkeminen ja radanvarsiasuminen ovat osa tätä kirjaa. Kun opiskelija-asunnot luovutetaan pakolaisille, Stalker saa pienen asunnon Kalliosta pyörittyään aikansa koulukavereiden nurkissa.
Oikeastaan Stalkerin ainoat ihmiset vanhempien lisäksi ovat nuo hänen vakoiltavansa. Niihin hän pitää yhteyttä, ja ne hän kutsuu syntymäpäivilleen. Koko ajan hänellä on syyllinen olo ja hän yrittää keksiä keinoa selvittää asiat koulukavereidensa kanssa. Hän kokee, että hän ei pääse koskaan eroon vakoiluvuosistaan, vaikka niitä käytännössä oli vain noin viisi vuotta. Hän joutuu pälyilemään taakseen, että seuraako joku, hän joutuu tutkimaan asuntoaan, että onko täällä käynyt joku, hän ei uskalla kävellä pimeillä kaduilla. Hän ei voi luottaa kehenkään.
Tällainenko oli Suomen henkinen ilmapiiri noina aikoina? Stalker opiskeli Tampereella toimittajaksi. Ilmeisesti tämä ammattikunta koki ajan ilmapiirin kaikkein selkeimmin, he kirjoittivat siitä. Heidän piti itsesensuroida tekstejään, heidän piti yrittää oivaltaa miten mistäkin asiasta saa kirjoittaa ja mistä pitää kokonaan vaieta. Eli kuvaako Stalker-vuodet koko tuon ajan toimintatapaa? Niin sanottu tavallinen kansa seurasi tilannetta tavallaan sivusta, mutta koulutetut ihmiset, sivistyneistö, omaksui stalkermaisen tavan toimia.
Stalker-vuodet tulee lähelle myös nyky-Suomea. Meidän pitää nyt Nato-hakemuksemme takia mielistellä Turkkia ja ehkä vähän Unkariakin. Venäjää ei ilmeisesti kukaan tällä hetkellä mielistele, tilanne siihen suuntaan on selkeä. Yritetään pysyä rauhassa ja hengissä. Ulkomaankaupan takia silmät pitää ummistaa eri maiden ihmisoikeusrikkomuksilta, jalkapallokisojen takia siedetään järjestäjämaalta monenlaista. Vaikka nyt on helppo kritisoida suomettumisvuosia, vaikea on kokonaan päästä eroon mielistelystä, jos aikoo olla tekemisissä muiden maiden kanssa. Kehitys on hidasta, ja voi tulla myös takaiskuja.
Olli Jalonen on kuvannut yhden henkilön kautta koko tuota aikaa. Poliittisen ilmapiirin lisäksi, hän kuvaa hienosti sitä, miten nuori ihminen etsii itseään ja paikkaansa tässä maailmassa. Jokainen on niin yksin monen asian kanssa. Työpaikka pitää löytää, asunto pitää löytää, tapa olla ja elää pitää luoda itselleen, olisi hyvä olla ystäviäkin, jostakin pitäisi löytää myös elämänkumppani. Tässä on valtavasti löydettävää, ja tähän kaikkeen pitäisi soluttautua noin parikymppisenä ja osata tehdä viisaita valintoja.
Stalker-vuodet on hieno kirja isoista asioista.
Ritva Sorvali