Naisen ei ollut suotavaa kulkea yksin öiseen aikaan
Silja Koivisto, Sataman kapakan Hilda. Johnny Kniga 2022.
Sataman kapakan Hilda on kunnianosoitus kaikille niille naisille, jotka ovat joutuneet repimään leipänsä milloin milläkin tavalla. Kirjan nimihenkikö Hilda Hakkarainen (1902-1939) syntyi Leppävirroilla ja muutti Kotkaan useammankin kerran, mutta viimeksi 1930-luvulla. Tästä jaksosta kirja kertoo. Kotkassakin vaikutti 1930-luvun alussa lama, joten työpaikat olivat kortilla. Niinpä Hilda todennäköisesti ajautui kuten moni muukin muutamaksi vuodeksi myymään itseään.
Silja Koivisto on tutkinut isoisotätinsä Hildan vaiheita kuin väitöskirjan tekijä. Koivisto on haastatellut kaikkia mahdollisia elossa olevia sukulaisia sekä Kotkan poliisia ja muuta virkakuntaa kuten myös työlaitoksissa työskennelleitä, käynyt kaikissa mahdollisissa arkistoissa, lukenut lehtiä, katselut aikaa kuvaavia elokuvia, lukenut aikaa kuvaavaa kirjallisuutta, tutkinut ajan lainsäädäntöä, vuokralaisoloja, veroluetteloita sekä käynyt niillä paikoilla, joissa Hilda elämänsä aikana asusteli.
Kimmokkeena tälle kaikelle uurastamiselle on ollut löytää oma isoisotäti. Silja Koivisto on itse syntynyt 1977, joten hänellä ei ole omaa muistikuvaa Hildasta. Silja on tuntenut hyvin vain yhden henkilön, joka on elänyt Hildan kanssa samaa aikaa. Tämä henkilö on Siljan mummo Terttu, joka on syntynyt 1921 ja elänyt tätinsä Hildan kanssa samaa aikaa suorastaan 18 vuotta. Tosin Terttu on syntynyt Varkaudessa, joten hän ei ole tiettävästi asunut Hildan kanssa samaan aikaan Kotkassa.
Mutta Tertulla on valokuvia, joissa hänen Hilda-tätinsä esiintyy ja Tertulla on myös tarinoita. Kun monet muut sukulaiset ovat tiukasti sulkeneet suunsa Hildan kohtalon suhteen, Terttu on ollut avomielisempi. Hakkaraisen suvun naisilla näyttää olleen taipumusta dramaattisiin kohtaloihin. Hilda kuoli kotkalaisen Vilho Pylkön ampumaan luotiin kotkalaisessa kahvilassa 2.6.1939, myöhemmin kaksi suvun nuorta naista teki itsemurhan. Terttu-mummollakin oli taipumusta ajoittaiseen masennukseen.
Kotkalaisen huoltopoliisin arkistoista selviää, että Hildasta on siellä yksitoista ilmoitusta, hänet on viety putkaan kadulta, laiturilta tai ravintolasta epäiltynä ”haureellisesta elämästä” tai kulkemisesta ”haureellisessa tarkoituksessa”. Epäily perustuu ensisijaisesti siihen, että naisen ei ole ollut suotavaa kulkea yksin öiseen aikaan eikä mennä yksin ravintolaan. Kyse on ollut naisen elämän kontrolloimisesta.
Silja Koivisto on analysoinut tarkasti mummoltaan saamansa Hildan valokuvat, Hildan päällä olleet vaatteet, Hildan ilmeet ja sen kenen kanssa ja missä kuvat on otettu. Monissa kuvissa Hilda on kuvattuna toisen nuoren naisen kanssa. Koivisto olettaa, että naiset ovat Hildan työkaveria, ja niin Koivisto on tutkinut huoltopoliisin arkistoista myös muiden naisten kohtaloita. Hän kuvaa myös Helgan, Sylvin, Esterin, Lempin ja Marian taivallusta Kotkan kaduilla sekä muutenkin heidän elämäänsä.
Paitsi elämäkerta Hildasta Sataman kapakan Hilda on myös kuvaus 1930-luvun Suomesta, sen olemattomasta sosiaaliturvasta, miesten ja naisten valtavasta epätasa-arvosta, virkakoneiston vallasta ja siitä, miten esimerkiksi lama iskee pahiten juuri heikoimpiin. Kirja Hildan elämästä ansaitsisi tulla myös filmatuksi ja/tai esitetyksi teatterin lavalla.
Ritva Sorvali