Metsästä ja työn merkityksestä

Ihan metsässä. Käsikirjoitus Iira Halttunen, ohjaus, lavastus ja puvustus Seppo Honkonen. Rooleissa Pinja Hahtola, Jussi Lankoski ja Irina Pulkka. Kantaesitys Kouvolan Teatterin klubilla 15.9.2022.

Ihan metsässä oli kolmen näyttelijän näytelmä, vaikka rooleja on toista kymmentä. Näyttelijät käyttävät hyväkseen koko tilaa, välillä he ovat näyttämöllä, välillä metsässä eli yleisön joukossa. Niinpä yleisökin osallistuu näytelmään metsän roolissa.

Näytelmässä eletään ainakin kahdessa ajassa, nykyajassa ja Verlan puunjalostustehtaan ajassa. Verlan aikaa markkeeraa sen pitkäaikainen työntekijä Maria Mattson (Irina Pulkka), joka tekee työtään näyttämöllä. Maria siirtää paperiarkkeja paikasta toiseen ja keskustelee nykyaikaa elävän nykynaisen Pilvi Mattsonin kanssa.

Esityksen päähenkilö on tavallaan Pilvi Mattson (Pinja Hahtola), joka on saanut isoisältään perinnöksi metsäpalstan eikä kaupunkilaisena tiedä, mitä sillä tekisi. Monet tietävät mitä metsälle pitäisi tehdä ja soittavat Pilville. Hänen puhelimensa pirisee tämän tästä.

Esityksen ainoa mies Jussi Lankoski esittää suorastaan yhdeksää roolia. Hän on Pilvin isä, toimittaja, pankkivirkailija, työnjohtaja, ylihoitaja ja monta muuta. Hänen kontolleen jää myös esityksen huumoripuoli.

Metsän lisäksi esityksessä puhutaan työstä. Maria Mattson tekee työtä Verlan paperitehtaassa vielä 77-vuotiaana. Maria pitää työstään, hän on ylpeä työstään eikä ymmärrä mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin työtä. Hän saa työstä palkkaa, mikä mahdollistaa sen, että hän voi elää itsenäisen naisen elämää.

Nykyajan nainen Pilvi Mattson tekee sairaanhoitajan työtä terveyskeskuksessa ja on uupunut. Hän ei jaksa enää käännellä mummoja. Hän haluaisi löytää elämälleen ja työlleen enemmän merkitystä. Naiset puhuvat siitä, mikä on työn merkitys. Maria Mattsonille se on palkka, mikä tekee hänestä vapaan.

Oikeastaan tämä naisten keskustelu työstä nousikin vähintään yhtä tärkeäksi näytelmän teemaksi kuin metsä. Työkeskustelussa menneisyyden naisen ja nykynaisen näkemykset törmäävät toisiinsa. Maria on tyytyväinen, kun saa katsella Kymijoelle ja siirrellä paperiarkkeja. Pilvi ei löydä hoitotyöstä merkitystä elämälleen.

Esitys luotti puheeseen. Valitettavasti ilmeisesti metsäinen ja usein pimeähkö miljöö vaati sitä, että näyttelijöiden piti puhua hiljaa, välillä hyvinkin hiljaa. Niinpä en kuullut läheskään kaikkea. Mutta se mitä kuulin, tuntui kiinnostavalta, uudelta ja uusia näköaloja avaavalta.

Kun Pilvi sanoo, että täällä metsässä ei liiku mikään, Maria keksii vaikka kuinka monta liikettä ja ääntä, tuulen huminaa, lintujen ääniä, puiden rapsahduksia. Metsä opettaa katsomaan ja kuuntelemaan.

Viihdyin Ihan metsässä.

Ritva Sorvali