Pelottava kuvaus poikien leiristä
Matias Riikonen, Matara. Teos 2021.
Mataran alkuosa on kymmenien sivujen osalta kahden pojan metsässä kulkemista, niinpä se saattaa näännyttää lukijan, kirjassa ei tunnu tapahtuvan mitään. Noin sivulla 30 alkaa kuitenkin tapahtua. Kirjaan tulee lisää poikia, ja he alkavat puhua metsässä olostaan.
Ilmeisesti kyseessä on jonkin järjestön järjestämä leiri, jossa pojat itse tekevät itsellensä ohjelman. Kirjassa ei näy yhtään aikuista. Puhutaan opistosta, jonka lähistöllä nuoret ovat, jossa on hoitajia, mutta yhtään hoitajaa ei nimetä eikä kuvata. Noin 10-15-vuotiaat pojat viettävät kesää keskenään.
Pojat ovat sopineet olevansa mataralaisia ja taistelevansa kaikkia muita lähistön joukkioita vastaan viimeiseen mieheen. Heillä on oma valtio, sillä on valitut senaattorit ja muut johtajat, oma verotus ja tiukat lait. Johtajilla on muun muassa oikeus ”teloittaa” jäseniään. Koko ajan harjoitellaan sodankäyntiä. Kun sodassa on saatu vankeja, nämä myydään yhteisön jäsenille, ja vankeja voi nöyryyttää ja kohdella mielin määrin. Vangit ovat mataralaisten ilmaista työvoimaa muun muassa majojen rakentamisessa.
Johtajilla on tiettyjä etuoikeuksia, heillä on esimerkiksi oikeus pitää viihdykkeenään nukkeja. Nuket ovat kampaamonukkien päistä tehtyjä erimuotoisia nukkeja, joita johtajilla on majoissaan. Kirjassa puhutaan myös yleisestä nukesta Ilonasta, jota voi vuokrata käyttöönsä. Julia-niminen nukke puolestaan oli pudonnut jonkun parvekkeelta ja särkynyt.
Samat pojat tulevat leirille vuodesta toiseen ja alistuvat samaan komentoon. Kesäloma ei siis ole heille leppoisaa luonnon keskellä oleilua vaan jatkuvaa rääkkiä, jotta säilyisi ”hengissä” syksyyn asti. Nimittäin jos ”kuolee” kesän aikana käytävissä lukuisissa sodissa tai yhteisönsä teloittamana, on loppukesän ainakin osittain poissa yhteisön toiminnasta.
Kirjan tapahtumat nähdään pikkuveljeksi nimetyn noin 10-vuotiaan pojan näkökulmasta. Pikkuveli kulkee isoveljensä kanssa pitkin metsiä. He ovat yhteisön tiedustelijoita. Heidät on opetettu kävelemään luonnossa niin, että ripsahdustakaan ei kuulu. Kaikki kirjan viisi lukua alkavat siten, kun tiedustelijat lähtevät matkaan. Kuvataan kuinka he asettelevat jalkansa sammalikkoon, jotta äänetön askellus voi alkaa.
Koska kirjan päähenkilöt ovat tiedustelijoita, joiden tehtävä on kulkea pitkin metsiä, kirjailija kuvaa tarkasti luontoa. Hän luettelee melkoisen määrän kasveja ja eläimiä, etenkin lintuja. Vaikuttaa melkein siltä, että luonto olisi enemmän tämän kirjan henkilö kuin jatkuvasti sotaa harjoittelevat pojat.
Lukijana rupeaa miettimään, mitä kirjailija on tarkoittanut kuvatessaan autoritaarisen, kovalakisen poikayhteisön, jonka ainoa tarkoitus on harjoitella sotaa, luoda viholliskuvia ja hankkiutua sotaan vihollisiksi kuvittelemiensa lähiseudun poikien kanssa. Sillä vaikka esimerkiksi kuoleminen on leikkikuolemista, sotaharjoittelu, orjien nöyryyttävä kohtelu ja varsinainen sota aiheuttavat kaikille mustelmia ja muita kolhuja.
Kirjailija kuvaa havainnollisesti, miten seura tekee kaltaisekseen. Monet uudet pojat ovat kesän alussa vastahankaan kovia otteita kohtaan, mutta syksymmällä he lyövät kuten muutkin. Koulutus on tehnyt tehtävänsä. Kirjailija on kertonut lehtihaastattelussa, että kirjan aiheen taustalla ovat omat kokemukset poikien yhteisöstä Helsingin seudun Jorvista. Eli tällaisia leirejä tai muita poikayhteisöjä järjestetään meidän aikanamme.
Vanhemmat ilmeisesti lähettävät lapsensa näille leireille, mutta tietävätkö he näin tehdessään, mitä leirillä tapahtuu? Matara on pelottava kuvaus siitä, miten keskenkasvuiset voivat keskenään luoda suorastaan hirviömäisiä käytänteitä ja myös siitä, miten seura tekee kaltaisekseen. Kun kesän viettää tällaisessa joukossa, on syksyllä aivan eri ihminen kuin kesän alussa.
Ritva Sorvali