Kati Outinen kertoo näyttelijäntyöstä

Kati Outinen, Niin lähelle kuin muistan. Karisto 2021.

Näyttelijä Kati Outinen on vastikään ohittanut 60 vuoden virstanpylvään ja tehnyt muistelmakirjan. Hän käy siinä läpi elämäänsä pääasiassa kronologisesti lapsuudesta alkaen, mutta esimerkiksi aivan kirjan lopussa hän palaa vielä oulunkyläläiseen lapsuuteensa. Outinen näyttää saaneen hyvät eväät sekä elämäänsä että näyttelijänuraansa vireästä oulunkyläläisestä miljööstä, tuvallisen kodin, paljon kavereita, näytelmäkerhon ja mahdollisuuden harrastaa tanssia.

Opiskelu Teatterikorkeakoulussa, kiinnitys Kom-teatteriin, lyhyt työttömyysjakso, Helsingin kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri, opettajuus teatterikorkeakoulussa, viime vuosien omat tuotannot ja viimeisimpänä Kajaanin runoviikon johtajuus. Kaiken tämän ohella Outinen on näytellyt lukuisissa elokuvissa, muun muassa Aki Kaurismäen maailmanmainetta niittäneissä elokuvissa. Myös radio ja televisio ovat tarjonneet erilaisia töitä.

Kirjaansa varten Kati Outinen on selannut lyhykäisiä almanakkamerkintöjään ja muita kirjoituksiaan. Tietenkin hän on myös muistellut, mutta myöntää, että joistakin tärkeistä jutuista hän ei muista mitään. Suorastaan läkähdyttävää on lukea Outisen työmääristä. Hänellä saattaa olla näytelmän esitykset meneillään ja samalla toisen näytelmän harjoitukset. Näiden ohella hän juoksee elokuvien kuvauksissa, joita saatetaan tehdä myös yöaikaan. Elokuvien markkinointi, osallistumiset niiden ensi-iltoihin eri puolilla maailmaa sekä osallistumiset elokuvafestivaaleihin ovat tarkoittaneet melkoista matkustusrumbaa.

Kati Outinen on koko ajan ollut tyttärensä yksinhuoltaja, joten miten ihmeessä kaikki on hoitunut. Kaikki on hoitunut sen takia, että Outisen isä jäi sopivasti eläkkeelle juuri silloin, kun Ida tarvitsi kipeimmin hoitajaa. Isä hoiti homman. Ida oli päivät tarhassa, mutta aina silloin, kun Ida tarvitsi iltahoitajaa, isä tuli paikalle.  Jos kyseessä oli ulkomaanmatka, Ida pääsi isovanhempiensa kotiin Oulunkylään. Turvaverkko on ollut lähellä.

Moneen kertaan Outinen pohtii näyttelijyyttään, ikääntyvän naisnäyttelijän asemaa sekä naisen asemaa kaiken kaikkiaan. Esimerkiksi tutustuessaan Tulitikkutehtaan tytön Iiris Rukan elämään, unelmiin ja mielenmaisemaan hän törmää naisten kohtalonomaiseen alistuneisuuteen. Naiselle näyttää ainakin vielä 1980-luvulla riittävän, että tulee ensin vaimoksi ja sitten kotiäidiksi. Kun Outinen tuolloin erosi miehestään, hänen katsottiin luopuvan merkittävästä naimisissa olevan naisen asemastaan, hän sai osakseen sääliä.

Sanottuaan itsensä irti Kom-teatterista, Outinen tutustui työkkäriin ja sen lakeihin ja asetuksiin. Näyttelijän ammatissa haetaan usein joko miestä tai naista ja vielä tietynikäistä. Työsuhteet saattavat olla ties minkä pituisia ja ties miten ajoitettuja, joten ne eivät helposti mahdu työkkärin pykäliin, niinpä seuraa karensseja. Virkailijat neuvovatkin, että Outisen ei kannata ottaa vastaan ajallisesti pieniä töitä, sillä ne heikentävät hänen asemaansa työttömänä työnhakijana. Outisen haaveena ei kuitenkaan ole valmistua mahdollisimman hyväksi työttömäksi työnhakijaksi vaan päästä näyttelemään.

Teatterikorkeakoulun opettajuus pakotti katsomaan näyttelijyyttä taas uudesta näkökulmasta. Se pakotti opiskelemaan opiskelemasta päästyään. Virkaan kuului sekä opettajuutta että muuta työtä, josta melkoinen osa oli kokouksia. Outinen luettelee useita kymmeniä eri kokoustyyppejä, joihin kaikkiin pitää löytyä aikaa.

Kaiken kaikkiaan Kati Outisen kirjasta saa sen kuvan, että näyttelijäntyö vaatii ennen kaikkea taitavaa allakointia ja hyvää muistia paitsi repliikkien osaamisessa myös sen suhteen, että missä pitää milloinkin olla.  Outisen muistelmakirja on sekä suomalaisen teatterin ja elokuvan historiaa että syvä ja hyvä katsaus näyttelijäntyöhön.

Ritva Sorvali