Pilvien takana on taivas aina sininen

Ann-Luise Bertell, Oma maa. Tammi 2020. Kirjallisuuden finlandiaehdokas.

Oma maa kuvaa pääasiassa 10-vuotiaana orvoksi jäävän Elofin elämää lapsuudesta kuolemaan. Elof on syntynyt noin 1920, eli hän joutuu osallistumaan viime sotiin, vaikka ei tiettävästi ampunut siellä ketään. Hänen tärkein sotakaverinsa jää sotaan, ja Elof joutuu viemään viimeiset terveiset tämän morsiamelle Olgalle. Ja kuinka ollakaan, kun Elof ja Olga katsovat toisiaan silmiin, se on menoa.

Elofin isä Ruben oli osallistunut kansalaissotaan valkoisten puolella ja käy omalla kuolinvuoteellaan läpi tuon sodan jälkiselvittelyjä. Hän oli joutunut ampumaan antautuneita punaisia, ja nyt ennen kuolemaa nuo tilanteet täyttävät hänen mielensä. Hän ei halunnut ampua ainakaan sitä rivistön reunalla seisonutta laihaa valkotukkaista poikaa.

Bertell kuvaa Elofin ja Olgan rakkausavioliittoa, jota varjostaa Elofin runsas viinankäyttö. Elof ajautuu siihen sotakavereidensa mukana, miehet kokoontuvat pulloineen muistelemaan sotavuosia. Joidenkin kohdalla tämä menee äärettömyyksiin ja ajaa perheen ahdinkoon.

Elofin ja Olgan avioliitto on myös työn liitto. Yhdessä he raivaavat käyttöönsä metsittyneen tilan, korjaavat ränsistyneet rakennukset, sopeutuvat kyläyhteisöön. Lopulta he pitkän odotuksen jälkeen saavat kaksi lastakin, joten kaikki näyttää olevan kunnossa, elämä hymyilee, mutta on tämä viina.

Oma maa tuntuu kyselevän sitäkin, että mikä ketäkin piinaa ja mikä ketäkin kantaa ja ihastuttaa. Elofia piinaa se, että hän jätti sotakaverinsa Johnin rintamalle vaikeasti haavoittuneena. Hän ei jaksanut tuoda tätä sieltä pois. Elofia painaa myös se, että hän ei kertonut tätä asiaa Olgalle. Niinpä Elof juo ja turruttaa tällä tavalla muistinsa.

Olga kantaa ja ihastuttaa Elofia. ”Olgan koko sielu loisti tämän sisällä, Olga tuntui niin turvalliselta, niin tyyneltä, niin lämpimältä, juuri sellaiselta ihmiseltä, jota hän elämäänsä tarvitsi. Elof tunsi, miten hänen sisäänsä levisi lämpö ja hänestä tuli pelkkää suurta hymyä.”

Ann-Luise Bertell kuvaa muutamien ihmisten kautta suomenruotsalaisen kylän elämää oikeastaan koko 1900-luvun ajalta. Kylässä ja suvussa näkyy kateutta ja kaunaa, rajapyykkejä siirrellään, naapurin takauksia joudutaan maksamaan, mutta jotenkin tullaan toimeen.

Lopussa odotin, että Elofin isän Rubenin kansalaisota-asiat olisivat vielä nousseet esille. Bertell nimittäin kuvaa kirjan alkusivuilla elävästi Rubenin yritykset työntää noita ampumismuistoja sivuun, mutta ne täyttävät hänen loppuvaiheensa. Tämä on niin iso asia, että romaanin kokonaisuuden kannalta sen olisi pitänyt kulkea mukana myöhemminkin.

Pilvien takana taivas on aina sininen on Elofin näkemän seinävaatteen teksti, joka mielestäni kuvaa viisaasti sekä kirjan ihmisten elämää että elämää muutenkin.

Ritva Sorvali