Muusikot keski-iän kriisissä
Kjell Westö, Tritonus. Otava 2020.
Kjell Westö kuvaa vajaan vuoden aikaa kapellimestari Thomas Branderin ja hänen mökkinaapurinsa harrastajamuusikko Reidar Lindellin elämässä. Molemmat miehet elävät yksikseen tukevaa keski-ikää, ovat kuitenkin vielä alle kuusikymppisiä.
Erityisesti kirjailija keskittyy kapellimestari Branderiin, tämän uran vähittäiseen hiipumiseen ja myös naisten vähenemiseen ympäriltä. Suorastaan liikuttavaa on lukea siitä, kuinka nuoret ajavat ohi molemmilta puolilta ja kaikilla elämänalueilla, kuinka taitavia, kauniita ja rohkeita ne ovat, ja kuinka omat voimat tuppaavat vähenemään.
Brander on ruvennut rakennuttamaan tontilleen ökyhuvilaa, kolmekerroksista betonitornia, hisseineen ja näköalaparvekkeineen. Branderin ylellinen elämäntyyli vaatisi jatkuvaa matkustamista, jatkuvia suuria palkkioita, jatkuvaa kysyntää, mutta kaikki tämä vähenee koko ajan. Joten hän joutuu miettimään sitäkin, millä maksan ökyhuvilan?
Westö kuvaa tarinaa vuorotellen Branderin ja Lindellin kannalta. Lindell on psykologi, joka harrastuksekseen johtaa paikallista bändiä Brainbowia. Bändi esiintyy paikallisessa Siirin Krouvissa etenkin juhlapyhien aattoina ja harjoittelee Lindellin autotallissa. Bändi on Lindellille vähintään yhtä tärkeää kuin tämän työ koulukuraattorina.
Musiikki soi molempien päähenkilöiden päässä silloinkin, kun he eivät harjoittele tai esiinny. Musiikki on erittäin iso osa tätä kirjaa. Siinä luetellaan melkoinen määrä säveltäjiä, kapellimestareita, laulajia, soittajia, ja tietysti teosten nimiä. Henkilöt vertailevat eri kapellimestarien ohjauksia toisiinsa, kuka hiljentää tai kiihdyttää missäkin vaiheessa.
Vaikka en tiedä musiikista juuri mitään, tämä yksityiskohtainen musiikkialan käsittely ei haitannut. Kaikessa kulki koko ajan mukana henkilön mielentila, pelko, pettymys, hurmioituminen, ilo, odotus. Musiikkikeskustelu oli osa isompaa kokonaisuutta, osa näiden ihmisten mielenmaisemaa. Se oli myös osa heidän ihmissuhteitaan, sillä muusikot pyörivät mukana molempien lähipiirissä.
Melko paljon kyseessä on myös eri sukupolvien tapa elää elämäänsä. Molemmilla miehillä on yksi lapsi, myös muilla henkilöillä on lapsia, jotka ovat kirjassa nuoria aikuisia. Esimerkiksi kirjan Jonaksen natsisympatiat yllättävät vanhemman sukupolven. Vanhemmat ihmettelevät, että eivätkö nuoret tiedä mitä on tapahtunut, kuinka he voivat kannattaa sellaista aatetta?
Eri sukupolvien elämä laajenee myös menneisyyteen, johon päähenkilöiden ajatukset tämän tästä harhailevat. Brander muistelee kuollutta veljeään, isäänsä, äitiään, lapsuuttaan. Lindellin ajatuksissa pyörii enimmäkseen syöpään kuollut vaimo, jonka muistosta hän ei tahdo päästä erilleen. Ei ennen kuin tytär hieman muistuttaa siitä, että ei tämä vaimo mikään pyhimys tainnut ollakaan.
Kirjassa on myös hienoja kohtauksia siitä, miten todelliset ystävät eivät mielistele vaan sanovat kuinka asia on. Tämä saattaa tuntua kovalta, mutta vasta totuuden hyväksyminen mahdollistaa kehityksen. Näin on sekä klassisen musiikin puolella että kevyemmässä musiikissa ja naissuhteissa. Niinpä ystävät ovat tässä kirjassa eräänlaisia konsultteja, jotka auttavat henkilöitä eteenpäin.
Pidin Kjell Westön kerronnasta, vakavuudesta, itseironiasta, isojen asioiden ja vaikeiden teemojen käsittelystä. Tritonus ei ole mikään turha kirja. Se kertoo meidän ajastamme, hieman koronastakin, eristyneisyysestä ja yhteisöllisyyden tarpeesta. Mutta miksi saari paloi tässä kirjassa? Olisiko se ollut jo toisen kirjan aihe.
Ritva Sorvali