Pyhtääläiset sisällissodan uhrit herätetään henkiin
Sanna Lönnfors, Pyhtää sisällissodassa. Reuna 2020.
Sanna Lönnfors herättää henkiin sisällissodan melskeisiin joutuneet ja niissä elämänsä, terveytensä tai sukulaisensa menettäneet pyhtääläiset kuvaamalla heitä elävästi kirjansa sivuilla. Siellä nämä henkilöt yrittävät ensinnäkin vuoden 1917 aikana ymmärtää, mistä on kysymys, toisekseen, miten saan ruokaa perheeni pöytään ja lopuksi pysytellä hengissä vuoden 1918 melskeissä.
Kirjan henkilöluettelossa lienee mainittu noin 1000 ihmistä. Pyhtään asukasluku oli vuonna 1918 enemmän kuin nykyään eli 5446 asukasta, joten Sanna Lönnfors on nostanut heistä esiin joka viidennen. Monet henkilöt esiintyvät kirjan sivuilla monta kertaa, kirjassa todellakin vilisee koko tuon ajan Pyhtää.
Mielenkiintoista on, että vuoden 1917 aikana alkanutta elintarvikepulaa yritettiin Pyhtäällä hoitaa yhteisvoimin elintarvelautakunnan avulla. Siihen oli valittu edustajia eri kylistä ja järjestöistä ja se puuhasi ahkerasti, jotta kaikki saisivat pöytäänsä edes jotain suuhunpantavaa.
Kuitenkin pula elintarvikkeista, työttömyys ja sekava tilanne ajoi monet liittymään punakaartiin. Sieltä sai ainakin ruuan ja jopa palkkaa. Kun kaartiin oli liitytty, ja sota oli syttynyt, osa kaartilaisista sai komennon rintamalle, Mäntyharjulle tai Savitaipaleelle. Jotkut joutuivat vartiomiehiksi Kouvolan esikuntaan.
Rintamalle joutumista yritettiin vältellä, ja sieltä haluttiin pois. Monet pääsivätkin pois, kun saivat lääkäriltä todistuksen jostain vaivastaan. Vaivoja aiheutettiin myös itse vaikkapa ampumalla sormeen. Sanna Lönnfors kuvaa rintamaoloja, lääkintähuoltoa, ruokahuoltoa, kulkemista rintamalle ja sieltä pois joko kävellen tai junalla.
Punaisen vallan aikana valkoiset yrittivät olla hiljaa, piileskellä metsissä tai pyrkiä jollain keinolla punaisen rintaman läpi pohjoiseen. Punaisten osuus korostuu Pyhtään sisällissodassa, sillä heitä oli koko ajan Pyhtäällä, ja heidän tekemisistään on olemassa arkistolähteitä.
Valkoiset pääsevät toiminaan vasta huhti-toukokuussa, kun valkoisten rintama vyöryy Pyhtäällekin, ja punaiset antautuvat Ahvenkosken taistelun jälkeen. Tuolloin arvioidaan noin 800 punaisen antautuneen.
Suorastaan liikuttavaa oli lukea siitä, kuinka punaiset laittoivat saunan lämpiämään ja menivät luovuttamaan aseitaan tiettyyn paikkaan. Tuolloin heidät tietysti vangittiin, jotkut ammuttiin heti, toisia lähdettiin kuskaamaan Loviisaan ammuttaviksi.
Sanna Lönnfors kuvaa antautumistilanteita moneen kertaan, kuinka punaisten taskut tyhjennettiin, kuinka heiltä ryöstettiin kaikki mahdollinen raha tai muu tavara. Satamäärin Pyhtään punaisia kuskattiin myös eri vankileireille, suurin osa Lahden Hennalaan, jossa he viruivat kuka mitenkin kauan.
Jo ennen kuulusteluja vankileireillä kuoli kymmeniä pyhtääläistä nälkään ja sairauksiin. Valitettavasti en löytänyt kirjasta tarkkoja lukuja siitä, miten paljon ketäkin kuoli missäkin ja milläkin tavalla. Jonkinlainen taulukko olisi ollut hyvä olla kirjan lopulla eri puolilla taistelleista ja kuolleista.
Lönnfors pohtii sitäkin, miten pitkälle sodan jälkeen katsotaan henkilö sodan uhriksi. Monet vankileireiltä vapautuneet kuolivat nimittäin kotiin päästyään joko heti tai jonkin ajan päästä leirillä saamiinsa tauteihin tai muihin vammoihin. Sotaorvot ansaitsisivat aivan oman kirjansa.
Pyhtää sisällissodassa -teos on kunnianosoitus kaikille uhreille. Kirja kertoo lyhyesti jotain kustakin henkilöstä, millainen tyyppi, ketkä jäivät häntä kaipaamaan, miten kukakin yritti välttää kohtalonsa. Samalla kirja kertoo, miten valtava onnettomuus sisällissota on puolin ja toisin ja kuinka pitkän jäljen se jättää. Nyt on yli 100 vuotta kulunut, mutta edelleen kyräillään toisiaan.
Sanna Lönnfors sai kimmokkeen tähän tutkimukseen kiinnostuttuaan omista sukulaisistaan. Niinpä hän alkoi kysellä ja kuunnella, istua arkistoissa, lukea vanhoja sanomalehtiä ja aiempia tutkimuksia. Näin kirja syntyi. Ja hyvä että syntyi. Pyhtääläiset saivat tällä tavalla oikeutta.
Ritva Sorvali