Onko sukupuolikeskustelussa taistolainen sävy?

Opiskelin Helsingin yliopistossa 1970-luvulla yhteiskunnallisia ja humanistisia aineita. Hyvin usein tuolloin ennen luennon alkua opiskelijat ottivat puheenvuoron ja ilmoittivat milloin mistäkin sillä viikolla pidettävästä mielenosoituksesta tai kokouksesta. Samalla he laittoivat kiertämään keräyslippaan esimerkiksi Biafran nälkäänäkeville sekä esittelivät ja laittoivat kiertämään allekirjoitettavia vetoomuksia eri asioiden puolesta tai niitä vastaan.

Opettaja odotteli ovella tämän kaiken päättymistä. Kun hän lopulta pääsi ääneen, ymmärsin, että hänen piti pitää kielensä keskellä suuta, jotta ei olisi vahingossakaan sanonut mitään negatiivista esimerkiksi Neuvostoliitosta tai muista itäblokin maista. Sama koski länttä, mutta nyt toiseen suuntaan, siitä ei sopinut löytää hyviä puolia.

Nuoruuteni opiskeluaika tuli mieleen, kun luin Suomen Kuvalehden 11.12.20 artikkelin ”Tämä ei nyt ole ookoo”. Tässä artikkelissa Teatterikorkeakoulun opettajat kertovat, kuinka sukupuolten ja rotujen ympärillä vellova nykykeskustelu on rantautunut Teatterikorkeakouluun. Opiskelijat esittävät ohjelistoja näiden asioiden koulussa vaatimista toimenpiteistä. Opiskelijat haluavat myös sensuroida vanhoja näytelmiä, poistaa sieltä heitä loukkaavia sanoja eivätkä opiskelijat halua katsoa opetustilanteessa elokuvia, jotka ovat naisia kohtaan vihamielisen oloisia. 

Teatterikorkeakoulun opettajat yrittävät luovia tässä toivomusten ristiaallokossa. Ristiaallokossa tosiaan esimerkiksi sen takia, että kun ”Ennen teosanalyyseissä pyrittiin eroon tekijästä, nyt ensisijainen merkki on tekijä itse, sukupuoli ja ihonväri”.  Ja kuitenkaan ”samaan aikaan kenenkään ulkonäöstä ei ymmärtääkseni saisi vetää johtopäätöksiä sukupuolesta tai identiteetistä”.

Suomen Kuvalehden artikkeli käsitteli Teatterikorkeakoulua ja teatteri on muutenkin ollut sukupuoliasiassa esillä esimerkiksi Kansallisteatterin syksyllisen Kaikki äidistäni -näytelmän moninkertaisten peruutusten takia. Mutta onko sama ilmiö levinnyt myös muille aloille?

Ilmeisesti ainakin biologian opetuksessa opetetaan edelleen, että nisäkkäillä, joihin ihminenkin kuuluu, on kaksi sukupuolta ja myös juridisesti meillä on edelleen kaksi sukupuolta. Marja Sannikan ohjelmassa 4.12.20 evoluutiobiologian dosentti sanoi, että näiden kahden sukupuolen lisäksi Suomessa syntyy vuosittain noin 10 vauvaa, joiden sukupuolta on vaikea määritellä.

Sannikan ohjelman loppukaneetiksi jäi ajatus, että biologisen sukupuolen ei kuitenkaan kannata antaa määrätä koko elämäänsä, vaan olipa sitten mies tai nainen, kukin voi elää sosiaalista elämäänsä juuri niin kuin parhaaksi näkee.

Ritva Sorvali

Kouvola