Mikä oli ulkoministerin rikos?

En löytänyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan lukemasta ulkoministeri Pekka Haaviston al-Holin toiminnasta tehdyn 1600-sivuisen kirjelmän yhteenvedosta sitä rikosta, mistä ministeriä moitittiin, vaikka teko ei lautakunnan mielestä ylittänytkään syytteeseen nostamisen kynnystä. Varmaan rikos piileksi jossain lakikiemurassa, mutta maallikkona en löytänyt yhteenvedosta ainakaan sellaista rikosta, joka olisi oikeuttanut tällaisen manööverin.

Vuosi sitten ulkoministeri Haavisto yritti löytää keinoja palauttaa al-Holin leirillä alkeellisissa oloissa värjöttelevät suomalaislapset Suomeen. Tähän häntä velvoitti Suomen laki, joka käskee suojelemaan ulkomailla pinteeseen joutuneita suomalaisia, etenkin lapsia. Ministeri Haavisto ei siis tässä kiistellyssä asiassa ajanut suinkaan omaa etuaan vaan vaikeassa tilanteessa olevien suomalaislasten etua.

Lasten Suomeen palauttamisesta tuli erimielisyyttä korkea-arvoisen ulkoministeriön virkamiehen kanssa. Jotta lasten palautusasia olisi voinut edetä, ulkoministeri siirsi virkamiehen toisiin tehtäviin, mutta tämän nostaessa asiasta äläkän, peruutti siirron ja pyysi virkamieheltä anteeksi. Näin olen lehdistä lukenut tapahtuneen.  

Vaikka virkasiirtoasia ulkoministeriössä oli ainakin virkamiehen kunnian ja arvovallan osalta hoidettu, 10 opposition kansanedustajaa teki asiasta tutkintapyynnön. Vuoden aikana perustuslakivaliokunta on kokoontunut lukuisia kertoja, kymmenet eri asiantuntijat ovat antaneet lausuntojaan. Valtion rahaa on palanut tähän tutkintaan luultavasti paljon enemmän kuin lasten kotiutukseen.

Televisiouutisissa haastatellut poliittiset asiantuntijat ovat tulkinneet, että asialla tehtiin politiikkaa. Pekka Haavisto oli elämänsä tehtävässä, hän oli ollut mukana lukuisissa YK:n rauhanneuvotteluissa maailman eri kriisialueilla, hänellä oli yhteyksiä eri suuntiin, hän saattoi nyt Suomen ulkoministerinä pitää Suomen lippua korkealla, hoitaa suhteita ja asioita. Haluttiinko tutkintapyynnöllä tietoisesti häiritä hänen työtään?

Kannattaakin kysyä, miten tämä koko vuoden kestänyt jupakka on vaikuttanut ulkoministerin innostukseen, kykyyn ja mahdollisuuksiin hoitaa Suomen asioita maailmalla? Olemmeko menettäneet jotain sen takia, että ulkoministerin on tämän tästä pitänyt olla vastaamassa milloin minkäkin alan asiantuntijoiden kysymyksiin eikä hän tuona aikana ole voinut hoitaa ulkoministerin tehtäviään?      

Tästä jupakasta ei jää tahraa ulkoministeri Pekka Haavistoon, joka toimi vaikeassa ja ristipaineisessa tilanteessa parhaan ymmärryksensä mukaan ajatuksella: ”On parempi joutua perustelemaan avun antamista kuin auttamatta jättämistä.” Tästä prosessista jää tahra nykysuomalaiseen poliittiseen oppositioon, joka on tietoisesti halunnut vaikeuttaa ulkoministerin työtä ja samalla Suomen asioiden hoitoa.

Ritva Sorvali 

Kouvola