Energinen Kirka Kouvolan Teatterissa

Matti Laine, Kirka – Surun pyyhit silmistäni. Ohjaus Niko Taskinen, koreografi Antti Lahti, kapellismestari Ilkka Kahri, lavastus Sanna Halme, puvut Laura Dammert ja niin edelleen. Ensi-ilta Kouvolan Teatterissa 5.9.2020.

Tuntuipa hienolta istua Kouvolan Teatterin Kirkan ensi-illassa. Lavalta säteili sellaista energiaa, jolla jaksaa taas pitkälle eteenpäin.

Esitys kuvasi suomalaisvenäläistä Babitzinien perhettä, erityisesti sen kolmea musikaalista lasta, Kirkaa, Sammya ja Muskaa. Babitzien perhe oli muuttanut Suomeen Venäjältä, niinpä heitä ryssiteltiin ja pidettiin muutenkin outoina, maahanmuuttajia kun olivat. Jos jotain meni rikki, talonmies syytti ensimmäisenä heitä.

Esityksessä kuultiin toistakymmentä Kirkan laulun ja nähtiin kohtauksia lapsuudesta, nuoruudesta ja uran eri vaiheilta. Veikeä ja vaihtelevia kuvioita esittänyt tanssiryhmä toi esitykseen sekä pilkettä että muuta iloa.

Kun Kirkan ura oli lähtenyt lentoon, ja rahaa alkoi tulla ovista ja ikkunoista, pörähtivät lakimiehet paikalle. Yksi esityksen riemukkaimmista kohtauksista oli juuri tanssillinen lakimieskohtataus; kukaan ei ymmärtänyt heidän puheistaan eikä merkinnöistään mitään.

Esityksen loppupuolella nähtiin Kirkan tiukka kohtaus vaimon kanssa, ja kun tämän jälkeen verotoimisto lähestyi kirjeellä, tuolloin pysähtyi jotain. Alkoi alamäki, kunnes suru pyyhkiytyi silmistä uuden laulun avulla.

Mikael Saari Kirkana lumosi yleisön. Hänen välittömyytensä, laulunsa, ilonsa ja surunsa ylsivät katsomoon. Markus Waaralla oli lyhyempi rooli nuorena kuolleena Sammyn esittäjänä, mutta sekin jäi mieleen. Annika Rubinstein Muskana tuntui niin todelta ja oikealta, että oli vaikea uskoa, että hän vain esitti Muskaa.

Muilla näyttelijöillä oli monta roolia, ja he venyivät ja paukkuivat niissä mainiosti. Esitys loppui hienosti sikermään Kirkan lauluja, niiden kannattelemina oli suorastaan voimaannuttavaa lähteä teatterista.

Toivottavasti kaikki pääsevät näkemään Kirkan.  

Ritva Sorvali