Kun tyttö muuttaa pois kotoa
Helena Sinervo, Tytön huone.
Miltä äidistä tuntuu, kun 18-vuotias tytär on lähdössä Kanadaan? Nyt on se päivä, jolloin tämä lähtee. Äiti muistelee omaa nuoruuttaa, ajattelee nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan sekä kuvailee lähtöpäivän tuntemuksia. Kyseessä on tavallaan yhden päivän romaani. Kirja päättyy lauseisiin: ”Siellä se menee, siellä se menee. Parasta mitä olen saanut aikaan.”
Äitien tapaan Saara-äitikin varoittelee tytärtään maailman vaaroista, mutta Sofia haluaa luottaa ihmisiin. Äiti muistelee karvaita kokemuksiaan niistä ajoista, kun hän itse oli luottanut ja mitä sitten oli tapahtunut. Eräänlaista dekkarinomaisuutta kirjaan tuokin äidin nuoruudenaikainen Pariisi-kokemus, jolloin ei olisi kannattanut luottaa ja olisi ainakin pitänyt kertoa tapauksesta eteenpäin.
Taustalla Saaran muistossa pyörii oma äiti Lea, Sofian mummi, joka on hoitanut Sofiaa ja jättänyt tälle muhkean perinnön. Jonkin verran Saara muistelee myös Sofian isää Timoa. Saara on jo kymmenisen vuotta ollut Sofian yksinhuoltaja. Kirjan muut henkilöt jäävät maininnan asteelle.
Helena Sinervo kuvaa Saaraa hän-muodossa sekä minä-muodossa. Luvun tai kappaleen alussa Saara menee sinne ja sinne, jossa näkökulma tavallaan muuttuu, minä alkaa havainnoida tilannetta. Jonkin verran kirjassa kulkee mukana myös Raamatun Saara, joka sai Iisakin vanhoilla päivillään, kun tämäkin Saara, nelikymppisenä.
Saara on pianonsoiton opettaja. Niinpä musiikki kulkee läpi kirjan, musiikki määrittää ihmisiä, heidän musiikkimakunsa kertoo Saaralle paljon. Musiikilla voi myös manipuloida, hämätä, erehdyttää.
Ehkä kipeintä kirjassa on Saaran pelko yksin jäämisestä. Tytön huone jää tyhjäksi, äiti miettii, jääkö häneenkin tyhjä kohta. Sen täyttänee kuitenkin huoli tytön pärjäämisestä. Tytön huone on tavanomainen tarina siitä, miltä vanhemmista tuntuu, kun lapsi lähtee kotoa.
Ritva Sorvali