Ovatko lukeminen ja kuunteleminen sama asia?

Helsingin Sanomat julkaisi 13.5.20 hienon artikkelin ”Kirja ei kuole”. Siinä haastateltiin kahta kustantajaa, ja he molemmat pitivät hyvänä sitä nykyajan ilmiötä, että yhä useammat kirjat voi ”lukea” myös äänitettyinä.

Tosin äänite ei ainakaan Otavan edustajan mukaan sovi kaikkiin kirjoihin kuten monikerroksiseen romaaniin tai tietokirjoihin. Eli viihteellistyykö kirjallisuus äänitteiden myötä? Miten muuten äänitteiden yleistyminen vaikuttaa kirja-alaan? Myönteisenä asiana todettiin, että se pidentää kirjan elinkaarta ja saattaa nostaa jo unohtuneen kirjan uudelleen esille.

Mutta ovatko lukeminen ja kuunteleminen sama asia? Opettajat yrittävät saada nuoria lukemaan kertomalla, kuinka lukeminen rikastaa kieltä, opettaa empatiaa, syventää ajattelua ja ties mitä. Mutta onko nuorelle ihmiselle sama asia, lukeeko hän painetun kirjan vai kuuntelee sen äänitteenä? Voiko lukemista ja kuuntelemista markkinoida samantasoisina asioina?

Äänitetyt kirjat ovat erinomainen asia siinä vaiheessa, kun näkö alkaa hämärtyä tai kun jostain syystä haluaa tietoisesti kuunnella kirjaa kuten kuunnelmaa. Mutta toivon että joku lukemisen asiantuntija kertoo, onko lukemisella ja kuuntelemisella oikeasti jotain eroa, miten nuoria kannattaa ohjata kirjallisuuden pariin.  

Olemme lapsena suurella vaivalla opetelleet lukemaan ja kirjoittamaan. Onko näiden taitojen kehittymiselle sama asia, luemmeko painetun kirjan vai kuuntelemmeko siitä tehdyn äänitteen?

Ritva Sorvali