Maahanmuutto kuumentaa tunteita pikkukaupungissa

Tuuli Salminen, Rannalla poika. Like 2019.

Tuuli Salmisen kuvaama pikkukaupunkilaisperhe löytää rannaltaan mukiloidun maahanmuuttajapojan ja tuo tämän kotiinsa. Perheen äiti rupeaa hoitamaan poikaa, Waelia, ja vähitellen poika paranee ja kotiutuu heille. Wael ja perheen poika Johannes ystävystyvät.

Perhe on muuttanut Helsingistä kyseiseen pikkukaupunkiin, jossa on juuri lopetettu tehdas. Tehtaaseen on rakennettu vastaanottokeskus. Niinpä kaupunki on takajaloillaan maahanmuuttajien suuntaan: niille kyllä rakennetaan paikkoja, vaikka omat ihmiset ovat jääneet työttömiksi.

Perheen äiti Olga on psykiatri ja kohtaa työssään myös työttömien masennusta ja joutuu monen tulen väliin, kun käy hoitamassa myös vastaanottokeskuksen ihmisiä. Tässä kaupungissa jokainen, joka vähänkään höösää maahanmuuttajia, joutuu paikallisten vihan kohteeksi.

Viha velloo etenkin somessa, mutta miesjoukko öykkäröi myös talojen pihoilla, polttaa laitureita, rikkoo ikkunoita. Mihin me oikein muutettiinkaan, joutuvat perheen jäsenet pohtimaan sekä pelottavan ilmapiirin että senkin takia, että heidän ostamansa talo kaipaisi kunnostusta joka puolelta. Merituuli käy luihin ja ytimiin.

Kuvattuun perheeseen kuuluu vain äiti ja poika, tytär on muuttanut Italiaan. Äiti lukee mieluiten dekkareita, huusholli jää pojan ja sittemmin heidän ”ottopoikansa” Waelin harteille. Kaiken kaikkiaan äidin ote asioihin jotenkin lepattaa, hän on hyvä, hyväntahtoinen, auttavainen, mutta jokin napakkuus puuttuu.

Kun äiti Olga joutuu somevihan syövereihin, hän on ahdistuu ja sairastuu. Niin varmaan kuka tahansa sairastuisi, mutta kun hänen pitäisi työssään yrittää auttaa ihmisiä heidän mielenterveysasioissaan, hänen pitäisi olla erityisen terve. Niinpä hän jää sairauslomalle.

Minun oli aluksi vaikea päästä sisälle tähän tarinaan, kun sitä lähestyttiin niin monelta taholta. Olgan ja Johanneksen osuudet ovat selviä, mutta sitten on joku hän, ja ilmeisesti myös joku toinen hän, jonka ajatukset on kursivoitu, on osuuksia jotka tapahtuvat jossain Lähi-Idässä tai vastaanottokeskuksessa tai somessa.

Romaani koostuu lyhyistä luvuista, jotka on kerrottu mikä kenenkin näkökulmasta. Hienoa on mielestäsi se, että henkilöistä löytyi uusia puolia, henkilöt eivät olleet mustavalkoisia vaan moniulotteisia. Tämä antaa toivoa myös someviha-aikana.

Ritva Sorvali